RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.11.2023/Pykälä 88
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ympäristöterveydenhuollon järjestäminen
KH 18.08.2022 § 74
Valmistelija: Harri Peltola, 0400 214390
Kainuun ympäristöterveydenhuollon tehtävät on hoidettu vuodesta 2005 alkaen maakunnallisesti osana Kainuun hallintokokeilua ja myöhemmin Kainuun Soten toimintoja kuntien yhteisesti tekemien päätösten perusteella. Ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueista annetun lain mukaan kunnalla tai yhteistoiminta-alueella on oltava vähintään 10 htv:n resurssi tehtävien hoitamiseen.
Ympäristöterveydenhuolto hoitaa terveydensuojelulain, elintarvikelain, eläinlääkintähuoltolain ja tupakkalain mukaiset tehtävät seka lisäksi joitain tehtäviä mm. eläinsuojelulain ja ympäristönsuojelulain perusteella. Päätehtävät ovat elintarvikevalvonta, terveydensuojelu, tupakkavalvonta ja eläinlääkintähuolto. Ympäristöterveydenhuollon toimialue on koko Kainuu. Yksikön henkilöstöresurssit ovat noin 31 htv, ja ne jakautuvat lahes tasan eläinlääkinnän ja ympäristöterveydenhuollon muiden tehtävien välillä. Terveystarkastajat toimivat kahdessa tiimissä (terveydensuojelu /elintarvikevalvonta) ja työalueena on usea kunta tai vaativissa tapauksissa koko maakunta. Valvontaeläinlääkäreitä on yksi ja praktikoiden päivystystyössä on eriytetty pieneläin-ja suureläinpäivystys.
Hyvinvointialueista annetun lain perusteella ympäristöterveydenhuollon tehtävät eivät siirry hyvinvointialueelle 1.1.2023 alkaen, vaan tehtävät säilyvät kuntien järjestämisvastuulla. Ympäristöterveydenhuollon nykytilasta ja tulevasta järjestämisvaihtoehdosta on teetetty selvitys FCG Oy:llä. Selvityksen perusteella kuntien ja ympäristöterveydenhuollon toimijoiden näkemys on, etta tehtävä on järkevintä järjestää vastuukuntamallilla (ns. isäntäkuntamallilla). Vastuukunnalla tulee olla motivaatio vastaanottaa ja kehittää toimintaa. Kuntien valtuustojen tulee hyväksyä kuntien yhteistoimintasopimus ja muutokset hallintosääntöihin alkusyksystä, jotta tehtävien siirtyminen kyetään valmistelemaan vuoden vaihteeseen mennessä. Alustavissa keskusteluissa on sovittu, että ennen valmistelun jatkamista kunnat antavat lausunnon vastuukuntamallista ja isäntäkunnasta.
Yritysvaikutusten arviointi: Toimiva ympäristöterveydenhuolto tukee yritystoiminnan kehittymistä paikkakunnalla.
Pormestari: Kunnanhallitus toteaa kantanaan, etta valmistelua jatketaan niin, että Kainuun ympäristöterveydenhuollon tehtävät hoidetaan jatkossa vastuukuntamallilla (ns. isäntäkuntamalli). Lisäksi kunnanhallitus toteaa, että kunta on valmis tarvittaessa toimimaan isäntäkuntana ja sille sopii myös, että Sotkamon kunta voi toimia isäntäkuntana.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: ote Kainuun kunnat
KH 22.12.2022 § 124
Valmistelija: Harri Peltola, 0400214390
Vuoden 2022 jälkimmäisellä puoliskolla eläinlääkäripalveluiden saatavuus Puolangalla on heikentynyt.
Puolanka on tiedustellut Puolangan ympäristöterveydenhuollon järjestämismahdollisuutta Kainuun soten järjestämisvastuun päättyessä 31.12.2022 Sotkamon kunnan järjestämän mallin vaihtoehtona myös Pudasjärven kaupungilta (Oulunkaaren ympäristöpalveluilta). Pudasjärvi on asian selvittämisen jälkeen ilmoittanut, että järjestäminen ei onnistu 1.1.2023 alkaen, mutta alkavansa selvittää järjestämismahdollisuutta.
Laskelma Sotkamon järjestämän ympäristöterveydenhuollon arvioiduista kustannuksista kunnille v. 2023 sekä koko yksikön talousarvio terveysvalvonnan ja eläinlääkinnän osalta on toimitettu kunnanhallituksen jäsenille. Talousarvio on järjestäjältä saadun ilmoituksen mukaan valmisteltu alijäämäisenä, jolloin kunnalle aiheutuvat kustannukset ovat osin avoinna.
Yritysvaikutusten arviointi: Toimivat eläinlääkäripalvelut on kotieläintuotannolle tärkeitä. Eläinlääkäripalveluiden saatavuus vaikuttaa myös kunnan vetovoimaisuuteen asuin- ja vapaa-ajanasumispaikkana, mikä vaikuttaa välillisesti alueen yrityksiin.
Pormestari: Kunnanhallitus päättää:
1) hyväksyä Yhteistoimintasopimuksen Kainuun ympäristöterveyspalveluiden järjestämisestä Kainuun ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueella (liitteet 1-4), jossa vastuukuntana on Sotkamo, 1.1.2023 alkaen; ja
2) tarkastella ympäristöterveydenhuollon tarkoituksenmukaista järjestämistapaa 1.1.2024 alkaen ja päättää mahdollisesta muutoksesta järjestämistavassa 31.3.2023 mennessä.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: Sotkamon kunta, Pudasjärven kaupunki
KH 28.03.2023 § 28
Valmistelija: Harri Peltola, 0400 214 390
Sotkamon kunta on järjestänyt ympäristöterveydenhuollon palvelut Puolangan kunnalle vuoden alusta lähtien. Kuluvan vuoden lopullinen kustannusarvio on edelleen auki, mutta kustannukset kasvavat arviolta yli 30 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen.
Kustannusten merkittävästä noususta huolimatta palvelun järjestäjä ei ole kyennyt turvaamaan toimivia palveluja puolankalaisille kaikilta osin.
Pudasjärven kaupungin kanssa on käyty neuvotteluja edellisen päätöksen edellyttämällä tavalla koskien palvelujen järjestämistä vuodesta 2024 eteenpäin.
Nykyinen yhteistoimintasopimus tulee sopimusehtojen mukaan irtisanoa maaliskuun loppuun mennessä, mikäli sen halutaan päättyvän kuluvan vuoden loppuun mennessä.
Yritysvaikutusten arviointi: Toimivat ympäristöterveydenhuollon palvelut mahdollistavat yritystoiminnan kehittymisen.
Pormestari: Puolangan kunta irtisanoo yhteistoimintasopimuksen Kainuun ympäristöterveydenhuollon tuottamisesta siten, että sopimus päättyy 31.12.2023. Kunnanhallitus valtuuttaa pormestarin neuvottelemaan yhteistoimintasopimuksen Pudasjärven kaupungin kanssa ympäristöterveydenhuollon palvelujen järjestämisestä 1.1.2024 alkaen.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: Pudasjärven kaupunki, Sotkamon kunta ja muut yhteistoimintasopimuksen kunnat
KH 03.11.2023 § 88
1840/00.04.01/2022
Valmistelija: Piia Heikkinen, 040 575 0586
Pudasjärven kaupungin kanssa on neuvoteltu sopimus ympäristöterveydenhuollon palveluiden (elänlääkintähuolto ja terveysvalvonta) järjestämisestä 1.1.2024 alkaen.
Sopimus ympäristöterveydenhuollon palvelujen järjestämisestä on esityslistan oheismateriaalina ja julkaistavan pöytäkirjan liitteenä.
Nykyiseen ympäristöterveydenhuollon sopimukseen kuuluvasta löytöeläintarhapalvelujen tuottamisesta tehdään erillinen sopimus yksityisen palveluntuottajan kanssa. Kunnan eläinlääkintähuollon subventioihin varaudutaan talousarvion yhteydessä nykyistä sopimusta vastaavalla määrärahalla.
Yritysvaikutusten arviointi: Toimivilla ja paikkakunnalla saavutettavissa olevilla ympäristöterveydenhuollon palveluilla on paikallista yrityselämää tukeva vaikutus.
Pormestari: Kunnanhallitus hyväksyy sopimuksen ympäristöterveydenhuollon järjestämisestä Pudasjärven kaupungin kanssa 1.1.2024 alkaen.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: Pudasjärven kaupunki
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |