Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 16


 

 

Keskusvaalilautakunnan henkilökunnan valinta

 

KEVA 13.12.2023 § 16  

2196/00.00.00.01/2023  

 

 

 Valmistelija: Lassi. Keranen, 0400185258 

 

Vaalilain 14 § mukaan kunnan keskusvaalilautakunta ottaa itselleen sihteerin ja muun tarvittavan henkilöstön. Se päättää muiden kuin sen kokouksiin tässä laissa tarkoitettujen tehtäviensä vuoksi osallistumaan oikeutettujen henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta kokouksissaan.

Vuonna 2023 eduskuntavaaleissa keskusvaalilautakunnan sihteerinä toimi maaseutusihteeri Lassi Keränen.

 

Esitys: Keskusvaalilautakunnan henkilöstöksi vuoden 2024 presidentinvaalissa ja europarlamenttivaalissa valitaan keskusvaalilautakunnan sihteeriksi
maaseutusihteeri Lassi Keränen.
Keskusvaalilautakunnan sihteerin varahenkilöksi valitaan hallintojohtaja Piia Heikkinen
Keskusvaalilautakunnan avustaviin tehtäviin esim. ennakkoäänten jälkikirjausten tekemiseen valitaan toimistosihteerit Tiia-Leena Väisänen ja Tuula Salmela.

 

 Päätös: Lassi Keränen poistui osallisuusjäävinä kokouksesta klo.17:18-17:20 sihteerin valinnan ajaksi. Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti

 

 Täytäntöönpano: ote valitut