Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 17


 

 

Kokousajat ja kokousten koollekutsuminen

 

KEVA 13.12.2023 § 17  

2196/00.00.00.01/2023  

 

 

 Valmistelija:Lassi Keränen, 0400185258 

 

Vaalilain 63 §:n mukaan keskusvaalilautakuntaan saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat tarkastetaan kokouksissa, jotka on pidettävä siten, että vaalipäivää edeltävänä perjantaina ennen kello 19 saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ehditään niissä käsitellä.

 

Vaalilain 80 §:n mukaan vaalipiirilautakunnat ja kunnan keskusvaalilautakunnat ja vaalilautakunnat tiedottavat alustavan ääntenlaskennan tuloksesta oikeusministeriön määräämällä tavalla.

 

Vaalilain 81 §:n mukaan vaalilautakunnan puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan ja yhden muun jäsenen on yhdessä viipymättä vietävä äänestysliput sisältävä lähetys ja vaalipöytäkirjan sisältävä lähetys aluevaaleissa ja kuntavaaleissa kunnan keskusvaalilautakunnalle ja muissa vaaleissa vaalipiirilautakunnalle.

Vaalipiirilautakunta ja kunnan keskusvaalilautakunta voivat määrätä myös lähetysten muunlaisesta toimittamisesta.

 

Vaalilain 84 §:n mukaan ennakkoäänestyksessä ja kirjeäänestyksessä annettujen äänestyslippujen laskennasta sekä vaalipäivän äänestyksessä annettujen äänestyslippujen tarkastuslaskennasta huolehtii kokouksissaan:

1) eduskuntavaaleissa, presidentinvaalissa ja europarlamenttivaaleissa vaalipiirilautakunta.

 

Puolangan kunnan hallintosäännön mukaan toimielinten kokoukset pidetään toimielimen päättäminä aikoina. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä

 

 Esitys: Kokous kutsutaan vähintään yhtä (1) päivää ennen koolle puheenjohtajan kutsusta. Esityslista toimitetaan sähköiseen kokousympäristöön. Keskusvaalilautakunta pitää presidentinvaaleja
koskevat kokoukset kunnanvirastolla:
Keskiviikkona 24.1.2024 kello 14:00
Perjantaina 26.1.2024 kello 17:00 sekä jos presidentinvaalissa järjestetään toinen kierros: keskiviikkona 7.2.2024 kello 14:00 ja perjantaina 9.2.2024 kello 17:00.
Sunnuntaina 28.1.2024 ja tarvittaessa vaalin toisella kierroksella sunnuntaina 11.2.2024 keskusvaalilautakunta valtuuttaa keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan tai hänen määräämänsä keskusvaalilautakunnan jäsenen toimimaan yhdessä vaalisihteerin kanssa ilmoituskeskuksena, joka vastaanottaa vaalilautakunnan palauttaman vaalimateriaalin ja toimittaa vaalipäivän äänet vaalipiirilautakunnalle heidän antamien ohjeitten mukaisesti.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.