Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 13.12.2023/Pykälä 18


 

 

Ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijat

 

KEVA 13.12.2023 § 18  

2196/00.00.00.01/2023  

 

 

 Valmistelija:Lassi Keränen, 0400185258 

 

Vaalilaki 17 §:n mukaan ennakkoäänestyksessä kotimaan yleisessä ennakkoäänestys paikassa, Suomen edustustossa ja suomalaisessa laivassa sekä kotiäänestyksestä huolehtivat vaalitoimitsijat. Kussakin kotimaan yleisessä ennakkoäänestyspaikassa on oltava ainakin kaksi vaalitoimitsijaa. Muissakin ennakkoäänestyspaikoissa vaalitoimitsijoita voi tarvittaessa olla kaksi tai useampia.

Vaalitoimitsijat kotimaan yleiseen ennakkoäänestyspaikkaan ja kotiäänestyksiin määrää kunnan keskusvaalilautakunta. Muutoin vaalitoimitsijoina ovat:

1) Suomen edustustossa sen päällikkö tai hänen nimeänsä henkilö;

2) suomalaisessa laivassa sen päällikkö tai hänen määräämänsä laivassa palveleva henkilö;

Kotiäänestyksessä  vaalitoimitsijana toimii kunnan keskusvaalilautakunnan kotiäänestyksiin määräämä vaalitoimitsija keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan määräämänä.

Ennakkoäänestystä kotimaan yleisessä ennakoäänestyspaikassa toimitettaessa vähintään kahden vaalitoimitsijan on oltava yhtä aikaa saapuvilla. Muissa ennakkoäänestyspaikoissa, joihin vaalitoimitsijoita on nimetty tai määrätty kaksi tai useampia riittää, että ennakkoäänestystä toimitettaessa on saapuvilla yksi

vaalitoimitsija. Kunkin yksittäisen kotiäänestyksen toimittamisesta huolehtii yksi vaalitoimitsija.

Ehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai

vanhempansa ei voi olla vaalitoimitsijana. Puolisoilla tarkoitetaan aviopuolisoita sekä avioliitonomaisissa olosuhteissa ja rekisteröidyssä parisuhteessa eläviä henkilöitä. Vaalitoimitsijaan ei sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä.

 

 Esitys: Keskusvaalilautakunta määrää eduskuntavaalien
ennakkoäänestyspaikkojen vaalitoimitsijoiksi  Heikki Mikkosen, Sirpa Moilasen, Pirkko Tolosen, Eeva Laurosen, Eija Moilasen, Liisa Paavolan, Jasmina Heikkisen, Veli-Pekka Salmelan, Marjatta Väisäsen sekä lisäksi myös kotiäänestyksissä vaalitoimitsijoina toimivat Kari Tervosen, Mikko Moilasen, Anja Peuran, Pekka Harrin, Minna Pulkkisen ja Eeva Väyrysen. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan määräysvalta kotiäänestyksen vaalitoimitsijoista  delegoidaan vaalisihteerille kotiäänestyksen toteuttamiseksi käytännössä. Keskusvaalilautakunta valtuuttaa keskusvaalilautakunnan pj:n määräämään vaalitoimitsijoita lisää poikkeuksellisessa tilanteessa, jossa ennakkoäänestyksen tässä kokouksessa vaalitoimitsijoiksi nimetyt henkilöt ovat estyneitä esimerkiksi sairastapausten vuoksi ja ennakkoäänestyksen toteuttaminen vaarantuisi vaalitoimitsijoiden puutteen vuoksi.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

 Täytäntöönpano: ote valitut