Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.12.2023/Pykälä 109


 

 

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän purkautuminen

 

KH 01.12.2023 § 109  

2388/00.01.00.01.00/2023  

 

 

 Valmistelija: Piia Heikkinen 040 5750 586 

 

Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa 1.1.2023. Muutoksessa lakisääteiset, ns. pakkokuntayhtymät siirtyivät suoraan hyvinvointi-alueista annetun lain ja sen voimaanpanolain 20 §:n perusteella hyvinvointialueelle yleisseuraantona. Pakkokuntayhtymiä olivat sairaanhoitopiirit ja erityishuoltopiirit. Kuntayhtymät siirrettiin varoineen ja velkoineen sekä sitoumuksineen hyvinvointialueille. Lisäksi hyvinvointialueille siirrettiin kuntien sosiaali- ja terveyden-huolto sekä pelastustoimi. 

 

  Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle oli siirretty 1.1.2013 alkaen kuntien yhteisesti hyväksymällä perussopimuksella järjestämisvastuu em. pakkokuntayhtymien tehtävien lisäksi myös kaikkien kuntien sosiaali- ja terveyspalveluista (pl. Puolanka, pl. varhaiskasvatus) sekä ympäristöterveydenhuollosta. Lisäksi kunta-yhtymän oli mahdollista tuottaa hallinnon tukipalveluita kunnille. Näiltä osin kyseessä oli ns. vapaa-ehtoinen kuntayhtymä. Tämän takia on perusteltua, että kuntayhtymän jäsenkuntien valtuustot toteavat Kainuun Sote-kuntayhtymän toiminnan lakanneen.

 

  Kainuun hyvinvointialueen valtuusto on 25.9.2023 hyväksynyt Kainuun Sote -kuntayhtymän viimeisen, korjatun tilinpäätöksen. Kuntayhtymä palauttaa toiminnan päätyttyä ylijäämäisestä tuloksesta täysjäsenkunnille maksuosuuspalautukset ja Kainuun Työterveys -liikelaitoksen peruspääomaa, kehittämisrahastovaroja ja edellisten tilikausien ylijäämää liikelaitoksen perustamisvaiheen pääomien suhteessa sekä kaikille kunnille erikoissairaanhoidon kalliinhoidon tasausrahaston pääomaa.

 

 Pormestari: Kunnanhallitus esittää, että valtuusto toteaa osittain vapaaehtoisen Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän lakanneen 1.1.2023 alkaen.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 Täytäntöönpano: valtuuston listalle