Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.01.2024/Pykälä 9


 

 

Jäsenten nimeäminen Kainuu- Koillismaan työllisyysalueen johtokuntaan

 

KH 25.01.2024 § 9  

2193/00.04.00/2023  

 

 

 Valmistelija: Piia Heikkinen 040 5750 586 

 

Työllisyyden ja yrittäjyyden ministerityöryhmä käsitteli 21.11.2023 työllisyysalueiden muodostumista. Työllisyysalueita on muodostu-massa Suomeen yhteensä 44, joista yksi tulee olemaan Kainuu-​Koillismaan työllisyysalue.

 

Kainuu-​Koillismaan työllisyysalueen johtokunnan asettaminen ja tehtävät on määritelty Kainuu-​Koillismaan työllisyysalueen yhteis-toimintasopimuksessa. Johtokunnan koko on kymmenen (10) jäsentä. Kukin sopijakunta nimeää johtokuntaan yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen. Johtokunnan toimikausi on sama kuin Kajaanin kaupunginhallituksen toimikausi. Johtokunta valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan aina vuodeksi kerrallaan. Myös sihteerin tehtävä on vuosittain kiertävä sopijakuntien kesken.

 

Yhteistoimintasopimuksella on sovittu myös työllisyysalueen käytännön toimintaa johtava viranhaltijoista koostuva johtoryhmä, johon kukin sopijakunta nimeää yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen. Johtoryhmän puheenjohtajana toimii johtokunnan esittelijä. Johtoryhmä voi asettaa työryhmiä eri tehtäviä varten.

 

Lainsäädännön perusteella työllisyysalueen johtokunnan varsinainen toimikausi alkaa 1.1.2025.  Jotta työllisyysalueen toiminnan käynnistämiseen voidaan valmistautua mm. hankintojen ja talousarvion valmistelulla,​ on tarpeen saada kaikilta Kainuun kunnilta suostumus siihen,​ että toimielin voi aloittaa toimikautensa heti asettamispäätöksen jälkeen.

 

Kajaanin kaupunginhallitus esittää Kainuu-Koillismaan työllisyys-alueen kunnille, että kunnat:

 

 - nimeävät työllisyysalueen johtokuntaan yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen;

 

- antavat suostumuksensa sille, että nimitettävän toimielimen toimikausi alkaa heti asettamisen jälkeen ja sillä on toimivalta tehdä päätöksiä.

 

 Pormestari: Kunnanhallitus nimeää työllisyysalueen johtokuntaan varsinaisen jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.
Kunnanhallitus antaa suostumuksensa sille, että nimitettävän toimielimen toimikausi alkaa heti asettamisen jälkeen ja sillä on toimivalta tehdä päätöksiä.

 

 Päätös: Kunnanhallitus nimesi työllisyysalueen johtokuntaan varsinaiseksi jäseneksi Hilkka Oikarisen ja hänelle henkilökohtaiseksi varajäseneksi Markku Nivakosken.
Kunnanhallitus antoi suostumuksensa sille, että nimitettävän toimielimen toimikausi alkaa heti asettamisen jälkeen ja sillä on toimivalta tehdä päätöksiä.

 

 Täytäntöönpano: ote Kainuu-Koillismaan työllisyysalueen kunnat, valitut