RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 12.02.2024/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Lisämääräraha biokaasulaitoksen separaattorin päivittämiseen sekä toimittajan valinta
TEKN 12.02.2024 § 9
2465/02.02.00/2024
Valmistelija: Marko Väyrynen, 040 559 2084
Puolangan biokaasulaitos valmistui Karelia-CBC (REMAC) hankkeessa kesällä 2022.
Laitosta on koekäytetty vuoden 2022 ja 2023 aikana. Laitos on tuottanut kaasua onnistuneesti, jota on hyödynnetty jätevedenpuhdistamon sekä biokaasulaitoksen sähkönkäytössä. Ajoittain sähköä on voitu tuottaa myös myytäväksi valtakunnan verkkoon.
Biokaasulaitoksen kapasiteetti pysyy käsittelemään Puolangan kunnan yhdyskuntalietteiden lisäksi n. kolminkertaisen määrän yhdyskuntalietteitä. Jäteveden puhdistamon lupamääräykset on mitoitettu siten että omien lietteiden käsittely biokaasulaitoksessa onnistuu mutta laitoksen ajaminen koko kapasiteetillaan aiheuttaa haasteita puhdistamolle.
Biokaasulaitokselle on käytyjen neuvottelujen pohjalta saatavissa lisää käsiteltäviä lietteitä, jolla laitos saadaan toimimaan täydellä kapasiteetilla. Muualta saatavien litteiden käsittelymaksujen arvo on n. 100 000 euroa sekä lisääntyvän kaasuntuotannon määrä 500 MWh, jonka arvo on n. 50 000 euro.
Käsittelykapasiteetin täysi hyödyntäminen vaatii mädätejäännöksen separoinnin tehostamista, jotta puhdistamolle palautuvan rejektinesteen kiintoainepitoisuutta ja sitä myöten ravinteiden (ennen muuta fosforin) raja-arvot saadaan puhdistamon lupaehtojen mukaiseksi.
Doranova Oy:tä on pyydetty lisätyötarjous biokaasulaitoksen separointilaitteiston päivityksestä vastaamaan edellä kuvattuja tarpeita. Tarjouksen hinta on 237.900 euro, vähennettynä toimittajan vaihdossa ottamalla entisellä separaattorilla (20.000 euroa). Vuoden 2024 talousarviossa on varattu biokaasulaitoksen päivittämiseen 120.000 euroa, joten lisämäärärahan tarve on 120.000.
Yritysvaikutusten arviointi: Vaikutus on merkittävä, vuotuinen lisätulo yhteensä noin 150 000 euroa.
Toimialajohtaja: Tekninen lautakunta päättää tehdä lisähankinnan suoraan Doranova Oy:ltä mikäli kunnanvaltuusto myöntää lisämäärärahan 120 000 euroa hankintaan. Tekninen lautakunta esittää hankinnalle lisämäärärahaa 120 000 € kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se myöntää kyseessä olevan lisämäärärahan. Suorahankintaa lisätilauksissa voidaan hankintalain 41 §:n mukaan käyttää, kun alkuperäisen toimittajan kanssa tehtävä hankinta on lisätilaus, jonka tarkoituksena on aikaisemman toimituksen tai laitteiston osittainen korvaaminen tai laajentaminen.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Täytäntöönpano: kunnanhallitus
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |