Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.02.2024/Pykälä 24


 

 

Talousarviomuutos / Biokaasulaitos separointi

 

TEKN 12.02.2024 § 9 

 

 

 

 Valmistelija: Marko Väyrynen, 040 559 2084 

 

Puolangan biokaasulaitos valmistui Karelia-CBC (REMAC) hankkeessa kesällä 2022.

 

Laitosta on koekäytetty vuoden 2022 ja 2023 aikana. Laitos on tuottanut kaasua onnistuneesti, jota on hyödynnetty jäteveden-puhdistamon sekä biokaasulaitoksen sähkönkäytössä. Ajoittain sähköä on voitu tuottaa myös myytäväksi valtakunnan verkkoon.

 

Biokaasulaitoksen kapasiteetti pysyy käsittelemään Puolangan kunnan yhdyskuntalietteiden lisäksi n. kolminkertaisen määrän yhdyskuntalietteitä. Jäteveden puhdistamon lupamääräykset on mitoitettu siten että omien lietteiden käsittely biokaasulaitoksessa onnistuu mutta laitoksen ajaminen koko kapasiteetillaan aiheuttaa haasteita puhdistamolle.

 

Biokaasulaitokselle on käytyjen neuvottelujen pohjalta saatavissa lisää käsiteltäviä lietteitä, jolla laitos saadaan toimimaan täydellä kapasiteetilla. Muualta saatavien litteiden käsittelymaksujen arvo on n. 100 000 euroa sekä lisääntyvän kaasuntuotannon määrä 500 MWh, jonka arvo on n. 50 000 euro.

 

Käsittelykapasiteetin täysi hyödyntäminen vaatii mädätejäännöksen separoinnin tehostamista, jotta puhdistamolle palautuvan rejekti-nesteen kiintoainepitoisuutta ja sitä myöten ravinteiden (ennen muuta fosforin) raja-arvot saadaan puhdistamon lupaehtojen mukaiseksi.

 

Doranova Oy:tä on pyydetty lisätyötarjous biokaasulaitoksen separointilaitteiston päivityksestä vastaamaan edellä kuvattuja tarpeita. Tarjouksen hinta on 237.900 euroa, vähennettynä toimittajan vaihdossa ottamalla entisellä separaattorilla (20.000 euroa). Vuoden 2024 talousarviossa on varattu biokaasulaitoksen päivittämiseen 120.000 euroa, joten lisämäärärahan tarve on 120.000 euroa.

 

Yritysvaikutusten arviointi: Vaikutus on merkittävä, vuotuinen lisätulo yhteensä noin 150 000 euroa.

 

 Toimialajohtaja: Tekninen lautakunta päättää tehdä lisähankinnan suoraan Doranova Oy:ltä, mikäli kunnanvaltuusto myöntää lisämäärärahan 120 000 euroa hankintaan.                                                         

 Tekninen lautakunta esittää hankinnalle lisämäärärahaa 120 000 € kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se myöntää kyseessä olevan lisämäärärahan.                                     Suorahankintaa lisätilauksissa voidaan hankintalain 41 §:n mukaan käyttää, kun alkuperäisen toimittajan kanssa tehtävä hankinta on lisätilaus, jonka tarkoituksena on aikaisemman toimituksen tai laitteiston osittainen korvaaminen tai laajentaminen.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

 Täytäntöönpano: kunnanhallitus

 

 

 

 

 

 

KH 20.02.2024 § 24  

2465/02.02.00/2024  

 

 

 Valmistelija: Piia Heikkinen 040 5750 586 

 

Tekniseltä lautakunnalta on saapunut lisämäärärahaesitys.

 

 Pormestari: Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se myöntää tekniselle toimialalle kiinteistöjen investointeihin 120 000 € lisämäärärahan vuoden 2024 talousarvioon Biokaasulaitoksen separointiin liittyviin lisäinvestointeihin.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 Täytäntöönpano: valtuuston listalle