RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.02.2024/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tervakankaan tuulivoimahanke
KH 20.02.2024 § 20
2455/10.02.02/2024
Valmistelija: Piia Heikkinen 040 5750 586
UBRE Wind Juliett Ky / Erikoissijoitusrahasto UB Uusiutuva energia, suunnittelee tuulivoimapuiston rakentamista Puolangan Tervakankaan alueelle ja on esittänyt kunnalle 15.1.2024 kaavoitusaloitteen osayleiskaavan laatimiseksi tuulivoimapuiston toteuttamista varten MRL 44 § ja 77a § mukaisesti.
Hankkeessa on tarkoitus rakentaa Tervakankaan alueelle enintään yhdeksän tuulivoimalaa. Tuulivoimalat tulevat olemaan toteuttamisajankohdan teknologian mukaisia. Kaavarajaus, voimaloiden sijoittelu ja voimaloiden kokonaismäärä tarkentuvat kaavaprosessin aikana.
Hankealueen pinta-ala on noin 1 200 ha ja se sijaitsee Puolangan kuntataajamasta noin 35 km koilliseen. Ehdotetun kaavoitusalueen yksi voimalaitospaikka sijoittuu Puolangan kunnan omistamalle kiinteistölle. Alustavissa voimalaitospaikkojen suunnitelmissa on huomioitu 1 500 m etäisyys lähimpään asutukseen.
UBRE Wind Juliett Ky vastaa osayleiskaavan laadinnan, selvitysten ja suunnitelmien kustannuksista. Hanketoimijan kanssa tehtävässä kaavoitussopimuksessa on määritetty kaavan laadinnan toiminta-tavoista, kustannuksista, kaavan laatijasta ja kaavoituskonsultin valinnasta.
Kaava-alueen alustava rajaus on esitetty oheisessa kartassa. Alueen rajaus ja tuulivoimaloiden määrä ja sijoittelu täsmentyvät myöhemmin laadittavien selvitysten ja vaikutusten arviointien perusteella. Myös tiestön ja sähköaseman sijainnit täsmentyvät suunnittelun aikana.
Hakija esittää kaavakonsultiksi Ramboll Finland Oy:tä.
Yritysvaikutusten arviointi: Tuulivoimarakentaminen tuo työtä paikkakunnalle rakentamisvaiheessa ja myöhemmin kunnossapidossa.
Pormestari: Kunnanhallitus 1) esittää valtuustolle, että Tervakankaan tuulivoimapuiston oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatiminen käynnistetään maankäyttö- ja rakennuslain 77 a § mukaan siten, että tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää osayleiskaavan perusteella. 2) hyväksyy liitteen mukaisen kaavoitussopimuksen. 3) hyväksyy hankkeen kaavakonsultiksi Ramboll Finland Oy:n.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: valtuuston listalle, UBRE Wind Juliett Ky
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |