RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.02.2024/Pykälä 21
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tulijokilan tuulivoimahanke
KH 20.02.2024 § 21
2464/10.02.02/2024
Valmistelija: Piia Heikkinen 040 5750 586
UBRE Wind Kilo Ky / Erikoissijoitusrahasto UB Uusiutuva energia, suunnittelee tuulivoimapuiston rakentamista Puolangan Tulijokilan alueelle ja on esittänyt kunnalle 6.2.2024 kaavoitusaloitteen osayleiskaavan laatimiseksi tuulivoimapuiston toteuttamista varten MRL 44 § ja 77a § mukaisesti.
Hankkeessa on tarkoitus rakentaa Tulijokilan alueelle enintään kahdeksan tuulivoimalaa. Tuulivoimalat tulevat olemaan toteuttamisajankohdan teknologian mukaisia. Kaavarajaus, voimaloiden sijoittelu ja voimaloiden kokonaismäärä tarkentuvat kaavaprosessin aikana.
Hankealueen pinta-ala on noin 1 300 ha ja se sijaitsee Puolangan kuntataajamasta noin 40 km etelään. Alustavissa voimalaitos-paikkojen suunnitelmissa on huomioitu 1 500 m etäisyys lähimpään asutukseen.
UBRE Wind Kilo Ky vastaa osayleiskaavan laadinnan, selvitysten ja suunnitelmien kustannuksista. Hanketoimijan kanssa tehtävässä kaavoitussopimuksessa on määritetty kaavan laadinnan toiminta-tavoista, kustannuksista, kaavan laatijasta ja kaavoituskonsultin valinnasta.
Kaava-alueen alustava rajaus on esitetty oheisessa kartassa. Alueen rajaus ja tuulivoimaloiden määrä sekä sijoittelu täsmentyvät myöhemmin laadittavien selvitysten ja vaikutusten arviointien perusteella. Myös tiestön ja sähköaseman sijainnit täsmentyvät suunnittelun aikana.
Hakija esittää kaavakonsultiksi Ramboll Finland Oy:tä
Yritysvaikutusten arviointi: Tuulivoimarakentaminen tuo työtä paikka-kunnalle rakentamisvaiheessa ja myöhemmin kunnossapidossa
Pormestari: Kunnanhallitus 1) esittää valtuustolle, että Tulijokilan tuulivoimapuiston oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatiminen käynnistetään maankäyttö- ja rakennuslain 77 a § mukaan siten, että tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää osayleiskaavan perusteella. 2) hyväksyy liitteen mukaisen kaavoitussopimuksen. 3) hyväksyy hankkeen kaavakonsultiksi Ramboll Finland Oy:n.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: valtuuston listalle, UBRE Wind Kilo Ky
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |