RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.02.2024/Pykälä 22
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Henkilöstöraportti 2023
KH 20.02.2024 § 22
2406/02.06.01.03/2023
Valmistelija: Piia Heikkinen, 040 575 0586
Henkilöstöraportti on oleellinen osa kunnan toiminnan raportointia. Se antaa kuvan henkilöstömäärästä ja -rakenteesta sekä henkilöstön työpanoksesta ja osaamisesta. Raportissa seurataan lisäksi henkilöstön työhyvinvointia ja havaittuja kehittämistarpeita.
Raportti on laadittu soveltuvin osin Kuntatyönantajien henkilöstö-
raporttisuosituksen mukaisesti.
Puolangan kunnan henkilöstömäärä 31.12.2023 oli 84 ja toteutunut
työpanos toimintavuonna 86 henkilötyövuotta (HTV1). Henkilöstöstä vakituisessa palvelussuhteessa työskenteli 65 ja määräaikaisessa palvelussuhteessa 17 henkilöä. Vuoden lopussa määräaikaisista työntekijöistä palkkatukityöllistettyjä oli yksi henkilö ja oppisopimus-koulutuksessa yksi henkilö. Työntekijöistä kokoaikaisia oli 73 ja osa-aikaisia 9. Lisäksi vuoden aikana kansalaisopistossa työskenteli 13 sivutoimista tuntiopettajaa.
Kunnan henkilöstöstä naisia oli 62% ja miehiä 38%.
Eläkkeelle siirtyi 1 henkilö ja työkyvyttömyyseläkkeelle 1 henkilö. Sairauspoissaoloja oli yhteensä 1 612 päivää eli 19 kalenteripäivää henkilöä kohti.
Kunnan henkilöstömenot vuonna 2023 olivat 4,4 M€, ilman investointeihin kohdistuvia henkilöstömenoja.
Pormestari: Kunnanhallitus merkitsee Henkilöstöraportin 2023 (liite) tiedoksi ja saattaa sen edelleen valtuustolle tiedoksi.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: valtuuston listalle
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |