Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 03.04.2024/Pykälä 8


 

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

TARK 03.04.2024 § 8  

    

 

 Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

 

 Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsu lähetetään lautakunnan päättämällä tavalla vähintään neljä päivää ennen kokousta. Lautakunnan kokouksissa tilintarkatajalla on läsnäolo- ja puheoikeus. Tilintarkastajalla ja tarkastuslautakunnan määräämillä luottamushenkilöillä ja viranhaltijoilla on läsnäolovelvollisuus lautakunnan kokouksessa lautakunnan niin päättäessä. Kunnanhallitus ei voi määrätä edustajaansa lautakunnan kokouksiin.

 

 Kokouskutsu on lähetetty jäsenille 26.3.2024.

 

 Ehdotus pj.: Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 
Päätös: Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.