Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 24.04.2024/Pykälä 26


 

 

Energiapuuterminaalin rakentaminen

 

TEKN 24.04.2024 § 26  

2224/00.01.05/2023  

 

 

 Valmistelija: Marko Väyrynen, 050 559 2084 

 

Puolangan kunta rakentaa energiapuuterminaalin Honkavaaran lämpölaitoksen välittömään läheisyyteen. Hankkeelle on myönnetty hanketukea oikeudenmukaisen siirtymän rahastosta (JTF).

 

Hankkeen rakennuttamissuunnitelmien valmistuttua, hankkeessa edetään KVR-urakoitsijan kilpailuttamiseen ja hankkeen aloitus-valmisteluihin. Hankkeen suunnittelutoimisto tarkentaa tehtyjä suunnitelmia sähkö- ja vesijohtojen osalta.

 

 Toimialajohtaja: Bioterminaalin rakentamista varten aloitetaan KVR urakoitsijan kilpailutus laadittujen toteuttamissuunnitelmien mukaan, jonka valinnan jälkeen rakentaminen voidaan aloittaa. Hankkeen rakennuttamissuunnitelmia voidaan hankkeen toteutumisen edetessä muuttaa tarvittavilta osin, osapuolten yhteisestä sopimuksesta.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

 Täytäntöönpano: tekninen osasto