RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.03.2024/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Puolangan kunnan yhdistysavustusten ohjeistus
KH 26.03.2024 § 32
2503/02.05.01.02/2024
Valmistelija: Piia Heikkinen 040 5750 586
Puolangan kunta myöntää vuosittain talousarvion mukaisesti avustuksia paikkakunnalla toimiville yhdistyksille. Kunta tukee yleishyödyllistä, voittoa tavoittelematonta, paikallista, seurojen ja järjestöjen järjestämää toimintaa.
Puolangan nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta vastaa ko. toimialueen viranhaltija, sivistyslautakunta tai kunnanhallitus.
Yhdistysavustuksista, avustusmuodoista, niiden hakemisesta ja myöntämisperusteista laadittua ohjeistusta (KH 21.2.2019 § 30) on ajantasaistettu ja selkeytetty.
Pormestari: Kunnanhallitus hyväksyy yhdistysavustusten päivitetyn ohjeistuksen liitteen mukaisesti (liite).
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: hallintopalvelut, sivistystoimiala
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |