RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.05.2024/Pykälä 40
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Arkkitehtuurikuvauksen hankinta
TEKN 29.05.2024 § 40
2599/00.01.05/2024
Valmistelija: Marko Väyrynen, 040 559 2084
Puolangan kunta on mukana kuntien infraomaisuuden digitalisaatio ja kehittämishankkeessa INDIKO. Hankkeen yhteydessä on todettu tarve selvittää kuntien infra- ja paikkatietojen kokonaisarkkitehtuurikuvausta ja sen kehittämistarpeita. Spatineo Oy on jättänyt hankekunnille tarjouksen ko. selvityksen tekemisestä.
Työn tavoitteena on tukea kuntaa INDIKO-hankkeen tavoitteiden saavuttamisessa. Kokonaisarkkitehtuurikuvauksen pohjalta kunta voi nykyistä paremmin suunnitella tietojen laadukasta hallintaa ja nykyprosessien kuvaamista ja niiden kehittämistä. Työ laaditaan kunnan ja yhteistyökumppaneiden toimittaman materiaalin ja henkilöhaastattelujen perusteella kerättävän tiedon avulla.
Hankinta antaa nykyistä parempaa tietoa käytössä olevien järjestelmien nykytilanteesta sekä kehitysehdotuksia tulevaa varten. Spatineo Oy:n tarjous työstä on 10.000 euroa (alv 0 %). Palkkion lisäksi konsultti voi veloittaa tehtävien suorittamisesta aiheutuvat matkustuskulut valtion matkustussäännön mukaisesti.
Hankinnan kulut ovat INDIKO-hankkeen avustukseen oikeuttavia kuluja.
Toimialajohtaja: Tekninen lautakunta päättää tilata kokonaisarkkitehtuurikuvauksen Spatineo Oy:ltä hintaan 10.000 euroa (alv 0 %).
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Täytäntöönpano: teknien osasto
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |