Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.08.2024/Pykälä 59


 

 

Talousarvioraami 2025

 

KH 27.08.2024 § 59  

2639/02.02.00/2024  

 

 

 Valmistelija: Piia Heikkinen 040 5750 586 

 

Vuoden 2025 talousarvion raamin määrittäminen perustuu seuraaviin lähtöolettamuksiin:

 

  Toimintatuottojen arvioidaan säilyvän kuluvan vuoden talousarvion tasolla.

 

Kunnan saamiksi valtionosuuksiksi vuodelle 2025 on arvioitu 4,4 milj. euroa. Valtionosuuslaskelmat sisältävät TE-uudistuksen palveluiden ja työttömyysetuuksien rahoitusvastuun, veromenetysten korvauksen pienentymisen ansiotulovähennyksen poistamisen mukaisesti ja sote-vähennykset ja siirtolaskelmien tarkistamisen.

 

TE-uudistuksen myötä kunnan osuus työttömyysetuuksista kasvaa ja samalla kustannukset työllisyydenhoidon palveluista tulevat täysimääräisenä kunnalle. Valtio kompensoi valtio-osuuden nostolla näitä kustannuksia, mutta ei täysimääräisesti.

 

Verotulot 5,19 milj. euroa on arvioitu elokuussa 2024 päivitetyn veroennustekehikon pohjalta.

 

 Henkilöstön palkkojen ja sivukulujen ennakoidaan nousevan valtakunnallisen palkkaratkaisun seurauksena 1,6 % vuoden 2024 talousarvioon verrattuna.

 

 Palveluiden ostoissa, aineissa ja tarvikkeissa varaudutaan 1 %:n kasvuun vuoden 2024 kustannustasosta.

 

 Pormestari: Toimialojen tulee valmistella vuoden 2025 talousarvioesityksensä siten, että ylläoleva huomioiden toimintamenot saavat kasvaa enintään 1 %.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 Täytäntöönpano: toimialat