Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.08.2024/Pykälä 60



 

 

Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimahanke

 

KH 01.12.2023 § 103 

 

 

 

 Valmistelija: Piia Heikkinen 040 5750 586 

 

Solarwind Finland Oy suunnittelee tuulivoimapuiston rakentamista

Puolangan Ahvenvaaran alueelle ja on esittänyt kunnalle 9.11.2023 kaavoitusaloitteen osayleiskaavan laatimiseksi tuulivoimapuiston toteuttamista varten MRL 44 § ja 77a § mukaisesti.

 

Suunniteltu hankealue sijaitsee Puolangan keskustaajamasta kaakkoon. Hankkeessa on tarkoitus rakentaa Puolangan alueelle enintään yhdeksän tuulivoimalaa. Tuulivoimalat tulevat olemaan toteuttamisajankohdan teknologian mukaisia. Kaavarajaus, voimaloiden sijoittelu ja voimaloiden kokonaismäärä tarkentuvat kaavaprosessin aikana. 


Hankealueen pinta-ala on noin 7 km2 ja hankealue on Kainuun maakunta-kaavassa merkitty metsätalousvaltaiseksi alueeksi. Alustavien suunnitelmien mukaisilta voimalaitospaikoilta on etäisyyttä lähimpään asuinrakennukseen ja lomarakennukseen

yli 1600m.

 

Hankkeen yhteysviranomaisena toimiva Kainuun ELY-keskus on tehnyt päätöksen, jonka mukaan hankkeeseen tulee soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä, YVA-menettelyä. Solarwind on saanut hankkeeseen hyväksyvän lausunnon Puolustusvoimilta ja Suomen Turvallisuusverkko Oy:ltä (STUVE). Lisäksi Fintraffic Lennonvarmistus Oy:n karttatiedoston mukaan voimalat eivät aiheuta ongelmia lentoliikenteelle.

 

Solarwind Finland Oy vastaa osayleiskaavan laadinnan, selvitysten ja suunnitelmien kustannuksista. Hanketoimijan kanssa tehtävässä kaavoitussopimuksessa on määritetty kaavan laadinnan toimintatavoista, kustannuksista, kaavan laatijasta ja kaavoituskonsultin valinnasta.

Kaava-alueen alustava rajaus on esitetty oheisessa kartassa. 

Alueen rajaus ja tuulivoimaloiden määrä ja sijoittelu täsmentyvät myöhemmin laadittavien selvitysten ja vaikutusten arviointien perusteella. Myös tiestön ja sähköaseman sijainnit täsmentyvät suunnittelun aikana.

 

Yritysvaikutusten arviointi: Tuulivoimarakentaminen tuo työtä paikkakunnalle rakentamisvaiheessa ja myöhemmin kunnossapidossa.
 

 Pormestari: Kunnanhallitus 1) esittää valtuustolle, että Ahvenvaaran tuulivoimapuiston oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatiminen käynnistetään maankäyttö- ja rakennuslain 77 a § mukaan siten, että tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää osayleiskaavan perusteella. 2) hyväksyy liitteen mukaisen kaavoitussopimuksen.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 Täytäntöönpano: valtuuston listalle, Solarwind Finland Oy

 

 

 

VALT 12.12.2023 § 28 

 

 

 Esitys: Ahvenvaaran tuulivoimapuiston oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatiminen käynnistetään maankäyttö- ja rakennuslain 77 a §:n mukaan siten, että tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää yleiskaavan perusteella.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 Täytäntöönpano: kaavoituksen hakija, kaavoitus

 

 

 

KH 25.01.2024 § 12 

 

 Valmistelija: Piia Heikkinen 040 5750 586 

 

Solarwind Finland Oy esittää kaavan laatijaksi A-Insinöörit Civil Oy:tä.

 

 Pormestari:  Kunnanhallitus hyväksyy kaavan laatijakonsultiksi A-Insinöörit Civil Oy:n.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 Täytäntöönpano: kaavoituksen hakija, kaavoitus

 

 

KH 27.08.2024 § 60  

2141/10.02.02/2023  

 

Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan vireilletulo ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettaminen

 

 

 Valmistelija: Piia Heikkinen 040 5750 586 

 

Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on valmistunut.

Hanke on tarkentunut seuraavanlaiseksi:

Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimapuisto-hankkeen koko on pienentynyt ja tarkoituksena on rakentaa alueelle 7 tuulivoimalaa. Kaava-alueen pinta-ala on noin 1188 ha. Tuulipuisto on alustavasti suunniteltu liitettäväksi 110 kV linjaan Puolangan muuntoasemalle, minne siirto toteutetaan maakaapeloinnilla.

 

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on toimitettu kunnahallituksen jäsenille oheisaineistona.

 

 Pormestari: Kunnanhallitus päättää kuuluttaa vireille Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan ja asettaa samalla julkisesti nähtäville osallistumis- ja arviointisuunnitelman (liite) 28.8.-30.9.2024 väliseksi ajaksi ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot. Suunnitelmaan voidaan tehdä tarvittaessa vähäisiä virheen korjaamisia tai täydennyksiä ennen nähtäville asettamista.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 Täytäntöönpano: kaavoituksen hakija, kaavan laatijakonsultti, kaavoitus