RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 16.10.2024/Pykälä 66
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Oikaisuvaatimuksen käsittely
TEKN 16.10.2024 § 68
2627/01.01.01.01/2024
Valmistelija: Marko Väyrynen, p. 040 559 2084
Teknisen lautakunnan päätöksestä TEKN 16.08.2024 § 51 on tehty oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimuksen tekijä vaatii virkavalintapäätöstä kumottavaksi.
Tekninen lautakunta katsoo valittajan vaatimukset rakennustarkastajan valintapäätöksen kumoamisesta perusteettomiksi ja hylkää valittajan oikaisuvaatimuksen kokonaisuudessaan. Perusteet oikaisuvaatimuksen hylkäämiselle ovat seuraavat:
Oikaisuvaatimuksen tekijä perustaa vaatimuksensa seuraaviin kohtiin:
- Valittajan näkemyksen mukaan, valittu henkilö ei täytä Maankäyttö- ja rakennusasetuksen (895/1999) mukaisia kelpoisuusvaatimuksia
- Valittajan toteaa, että viran hakuilmoitus on julkaistu vain Puolangan kunnan verkkosivuilla.
- Valittaja epäilee asian käsittelyn puolueettomuuden vaarantuneen.
- Valittajan mukaan Tekninen lautakunta ei ole valintapäätöksessä perustellut hakijan kelpoisuusehtojen täyttymistä.
Valittajan oikaisuvaatimuksen peruste 1: Kelpoisuusvaatimus
Lautakunta on valitessaan todennut valittavan rakennustarkastajan täyttävän kaikki vaadittavat MRA 4 § mukaiset vaatimukset. Kokemus rakennussuunnittelusta kävi ilmi haastattelussa, jossa hakija kertoi työhistoriastaan. Hakijalla on asetuksen 895/1999 mukainen tehtävään soveltuva rakennusalan korkeakoulututkinto. Lisäksi hakijalla on asetuksen 895/1999 mukainen riittävä kokemus rakennussuunnittelun ja rakennustyön suoritukseen liittyvistä tehtävistä. Tämän todentamiseksi haastattelussa (13.08.2024) on käyty läpi hakijan esittämät työtodistukset, jotka osoittavat saadun selvityksen mukaan virkaan vaadittavan työ- ja suunnittelukokemuksen. Lautakunta on todennut päätöksenteon yhteydessä kelpoisuusvaatimusten täyttyvän. Liitteenä kokouksessa päätöksenteon yhteydessä käsitelty hakijavertailu, joka osoittaa kelpoisuusvaatimusten täyttymisen. Tältä osin oikaisuvaatimus on perusteeton.
Valittajan oikaisuvaatimuksen peruste 2: Virkahakuilmoituksen julkaisu
Rakennustarkastajan viran haku on ollut avoinna Puolangan kunnan verkkosivuilla 5.7.-19.7.2024. Vakituiseen virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä. Hakuaika on vähintään 14 kalenteripäivää siitä, kun ilmoitus on julkaistu Kuntalain (410/2015) 108 §:ssä säädetyllä tavalla. Kuntalain 108§:n mukaisesti hakuilmoitus on saatettu tiedoksi julkaisemalla se yleisessä tietoverkossa 14 vuorokauden ajan. Myös tältä osin oikaisuvaatimus on perusteeton.
Valittajan oikaisuvaatimuksen peruste 3: Asian käsittelyn puolueettomuuden vaarantuminen
Valittaja esittää, että asian käsittelyn puolueettomuus on vaarantunut sillä perusteella, että viranhakuilmoitusta ei ole laitettu TE-palvelujen ja Kuntarekryn sivuille. Kohdassa 2 osoitetaan lainsäädännön velvoitteiden toteutuminen hakuilmoituksen julkaisun suhteen, joten myös tältä osin valittajan oikaisuvaatimus on perusteeton.
Valittajan oikaisuvaatimuksen peruste 4: Valintapäätöksen perustelut hakijan kelpoisuusehtojen täyttymisestä.
Hakija täyttää lain edellyttämät kelpoisuusehdot. Tämä on todennettu sekä päätöksessä, että tässä oikaisuvaatimuksen vastineen kohdassa 1.
Lautakunta on todennut päätöksenteon yhteydessä kelpoisuusvaatimusten täyttyvän. Liitteenä kokouksessa päätöksenteon yhteydessä käsitelty hakijavertailu, joka osoittaa kelpoisuusvaatimusten täyttymisen. Tämän perusteella päätöstekstissä todetaan, että hakija täyttää viran maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaiset kelpoisuusvaatimukset. Myös tältä osin oikaisuvaatimus on perusteeton.
Lisäksi valittaja on oikaisuvaatimuksessaan maininnut, että hän on pyytänyt tietopyynnöllä valintaperusteena olevat asiakirjat nähtäväkseen. Valittajalle on toimitettu asiakirjat seuraavasti:
3.9.2024 Valittajalle on toimitettu vertailutaulukko
16.9.2024 Valittajalle on lähetetty hakijan CV
Toimialajohtaja: Tekninen lautakunta hylkää valittajan oikaisuvaatimuksen.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Täytäntöönpano: Oikaisuvaatimuksen tekijä
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |