RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.11.2024/Pykälä 74
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuutettujen ja lautakuntien jäsenten lukumäärä
KH 05.11.2024 § 74
2675/00.00.00.00/2024
Valmistelija: Piia Heikkinen, 040 5750 586
Kuntalain 16 §:n mukaan valtuutettujen lukumäärästä päättää valtuusto. Valtuutettuja valitaan pariton lukumäärä kunnan asukasluvun perusteella siten, että enintään 5 000 asukkaan kunnassa valtuutettuja tulee olla vähintään 13.
Jollei valtuusto tee päätöstä valtuutettujen lukumäärästä, valtuutettuja valitaan laissa säädetty vähimmäismäärä. Valtuuston päätös vähimmäismäärää suuremmasta lukumäärästä tai aiemman päätöksen muuttaminen on ilmoitettava oikeusministeriölle vaalivuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä.
Kunnan toimielinten erilaisesta kokoonpanosta päättää valtuusto Kuntalain 31 §:n mukaan. Toimielinten jäsenmäärästä ei ole ko. laissa ole säännöksiä. Valtuusto voi päättää toimielinten koosta.
Valtuutettujen nykyisen lukumäärän sekä sivistyslautakunnan ja teknisen lautakunnan jäsenmäärän muutoksista on neuvoteltu valtuustoryhmien kesken. Valtuustoryhmien esitys on, että Puolangan valtuustossa olisi 1.6.2025 alkavalla valtuustokaudella.
17 valtuutettua ja sivistyslautakunnassa sekä teknisessä lautakunnassa molemmissa 5 jäsentä. Hallintosäännön lukuun 2 tehdään vastaavat muutokset jäsenmäärien muutoksista.
Pormestari: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että 1.6.2025 alkavana valtuustokautena 1) valtuutettujen lukumäärä on 17 2) sivistyslautakunnan jäsenten lukumäärä on 5, lisäksi yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä 3) teknisen lautakunnan jäsenten lukumäärä on 5, lisäksi yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: valtuuston listalle
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |