RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.11.2024/Pykälä 76
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarvio 2025
KH 27.08.2024 § 59
Valmistelija: Piia Heikkinen 040 5750 586
Vuoden 2025 talousarvion raamin määrittäminen perustuu seuraaviin lähtöolettamuksiin:
Toimintatuottojen arvioidaan säilyvän kuluvan vuoden talousarvion tasolla.
Kunnan saamiksi valtionosuuksiksi vuodelle 2025 on arvioitu 4,4 milj. euroa. Valtionosuuslaskelmat sisältävät TE-uudistuksen palveluiden ja työttömyysetuuksien rahoitusvastuun, veromenetysten korvauksen pienentymisen ansiotulovähennyksen poistamisen mukaisesti ja sote-vähennykset ja siirtolaskelmien tarkistamisen.
TE-uudistuksen myötä kunnan osuus työttömyysetuuksista kasvaa ja samalla kustannukset työllisyydenhoidon palveluista tulevat täysimääräisenä kunnalle. Valtio kompensoi valtio-osuuden nostolla näitä kustannuksia, mutta ei täysimääräisesti.
Verotulot 5,19 milj. euroa on arvioitu elokuussa 2024 päivitetyn veroennustekehikon pohjalta.
Henkilöstön palkkojen ja sivukulujen ennakoidaan nousevan valtakunnallisen palkkaratkaisun seurauksena 1,6 % vuoden 2024 talousarvioon verrattuna.
Palveluiden ostoissa, aineissa ja tarvikkeissa varaudutaan 1 %:n kasvuun vuoden 2024 kustannustasosta.
Pormestari: Toimialojen tulee valmistella vuoden 2025 talousarvioesityksensä siten, että ylläoleva huomioiden toimintamenot saavat kasvaa enintään 1 %.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: toimialat
KH 05.11.2024 § 76
2639/02.02.00/2024
Valmistelija: Piia Heikkinen, 040 5750 586
Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet.
Kunnanhallitus on kokouksessaan 27.8.2024 § 59 vahvistanut raamin jakamisesta toimialoille sekä talousarvion ja talous-suunnitelman laadintaohjeista.
Talousarviossa varaudutaan palvelujen, aineiden ja tarvikkeiden kustannustason 1%:n nousuun sekä palkkakustannusten 1,6%:n nousuun.
Toiminta-alueet ovat omalta osaltaan valmistelleet talousarviota huomioiden talousarvion laadintaohjeet.
Kunnanhallitukselle esitellään talousarvion tilannekatsaus.
Pormestari: Kunnanhallitus merkitsee tietoonsa saatetuksi talousarvion 2025 valmistelun tilanteen.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: toimialat
______
Pykälän käsittelyn jälkeen pidettiin kokoustauko klo 11.13-11.35.
______
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |