Dynasty tietopalvelu Haku RSS Puolangan kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.11.2024/Pykälä 76


 

 

Valvomojärjestelmän päivitys

 

TEKN 22.11.2024 § 76  

2672/02.08.00/2024  

 

 

 Valmistelija: Marko Väyrynen, 040 5592084 

 

Puolangan kunnan jäteveden puhdistamon ohjaamon päivitys. Ohjaamo on päivitetty viimeksi Mipro Oy:n toimesta vuonna 2017. Ohjaamon toimintavarmuus on heikentynyt merkittävästi muutaman viime vuoden aikana tietoteknisten laitteiden vanhentumisen johdosta. Jäteveden puhdistamon ohjaamo on kriittinen kunnan vesi- ja jätevesien käsittelylle, koska sillä ohjataan sekä puhdasvesi- ja jätevesikäsittely.

 

Puolangan kunnan hankintojen ohjeen kohdan 4.4. mukaan: Suora-hankinta on mahdollista silloin, kun tavaran tai palvelun laatu ja hintataso ovat tiedossa. Muita erityisiä syitä suoralle hankinnalle voivat olla esim. erityinen kiire tai tilanne, jossa mahdollisia tarjoajia on poikkeuksellisesti vain yksi. Tällöin kilpailuun tähtäävien hankintamenettelyjen soveltaminen olisi epätarkoituksenmukaista ja menettelyistä aiheutuva viive aiheuttaisi enemmän haittaa kuin kilpailutuksesta saatavissa oleva hyöty.

  

Ohjaamon päivityksen hankkiminen muualta kuin kyseiseltä toimittajalta olisi epätarkoituksenmukaista, koska ohjaamon päivitys eri toimittajan laitteistolla aiheuttaisi integroimistarvetta nykyisen automaatio järjestelmän kanssa, joka on Mipro Oy:n toimesta päivitetty vuonna 2024. Järjestelmien yhteensovittaminen toisi lisäkuluja.

 

Hankinta alittaa hankintalain mukaisen 60 000 € kynnysarvon.

 

 Toimialajohtaja: Puolangan kunnan jätevedenpuhdistamon ohjaamon päivitys päätetään hankkia Mipro Oy:ltä hintaan 40 115 euroa.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

 Täytäntöönpano: tarjoaja