Dynasty tietopalvelu
Puolangan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 11.06.2025/Pykälä 32


Kokousasian teksti

Confidential 

 

Maakuntavaltuuston jäsenten vaali

KH 03.06.2025 § 71 

 

 Valmistelija: Piia Heikkinen, 040 575 0586 

 

 Kainuun Liitto -kuntayhtymän päätösvaltaa käyttää maakuntavaltuusto, johon kunnat valitsevat jäsenet asukaslukujensa mukaisesti.

 

 Tällä hetkellä kuntien edustajien lukumäärä on seuraava: Kajaani 15, Kuhmo, Sotkamo ja Suomussalmi á 4, Hyrynsalmi, Paltamo, Puolanka ja Ristijärvi 2 jäsentä, yhteensä 35 jäsentä.

 

 Kullekin jäsenelle valitaan henkilökohtainen varajäsen samoin perustein kuin varsinainen jäsen. Jäsenet ja varajäsenet ovat jäsenkunnan valtuutettuja. Kunnat valitsevat maakuntavaltuustoon jäsenet ja varajäsenet valtuustojen toimikautta vastaavaksi ajaksi. Maakuntavaltuustossa edustettuina olevien ryhmien ääniosuuksien tulee valittaessa vastata jäsenkuntien valtuustoissa edustettuna olevien eri ryhmien kunnallisvaaleissa saamaa ääniosuutta maakunnan alueella vaalilaissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen mukaisesti.

 

 Mikäli jäsen tai varajäsen menettää vaalikelpoisuuden kesken toimikauden tai muusta syystä eroaa valtuuston jäsenyydestä kesken toimikauden, päättää jäsenen edustama kunta eron myöntämisestä ja uuden jäsenen tai varajäsenen valitsemisesta jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Maakuntavaltuuston kokouksissa on kullakin jäsenelllä yksi ääni.

 

 Pormestari: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee kaksi jäsentä Kainuun Liitto -kuntayhtymän maakuntavaltuustoon ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sen toimikaudeksi.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 Täytäntöönpano: valtuusto

 

VALT 11.06.2025 § 32  

2884/00.00.01.00/2025  

 

 Esitys: Valtuusto valitsee kaksi jäsentä Kainuun Liitto -kuntayhtymän maakuntavaltuustoon ja heille henkilökohtaiset varajäsenet sen toimikaudeksi.

Alpo Siira esitti:

-maakuntavaltuuston jäseniksi ja henkilökohtaisiksi varajäseniksi (suluissa): Mari Haapalainen (Laura Tolonen), Teemu Heikkinen (Tauno Mäkeläinen).

 

 

 

 Päätös:

Valittiin Kainuun Liitto-maakuntakuntayhtymän maakuntavaltuustoon jäsenet ja henkilökohtaiset varajäsenet:

Jäsen

Henkilökohtainen varajäsen

Mari Haapalainen

Laura Tolonen

Teemu Heikkinen

Tauno Mäkeläinen

 

 Täytäntöönpano: ote valitut, Kainuun liitto