RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 11.06.2025/Pykälä 36
Talousarviomuutos / Urheilukentän juoksuradan osittainen uusinta ja pituushyppyradan pinnoitteen uusinta
TEKN 30.05.2025 § 36
Valmistelija: Marko Väyrynen, 040 559 2084
Puolangan kunta kilpailutti Cloudiassa juoksuradan ja pituushyppyradan pinnan osittaisen uusimisen 17.4 – 27.5.2025 välisenä aikana.
Puolangan kunnan urheilukenttä on valmistunut 1975. Juoksuradan pohja on hyvässä kunnossa ja on mahdollista peruskunnostaa nykyaikaiseksi. Radan pinta uusitaan ruiskutekniikalla, joka mahdollistaa pienten epätasaisuuksien korjaamisen. Juoksurata pinnoitetaan koko kierroksen matkalta kahden radan leveydeltä ja pääsuora koko leveydeltä, sekä pituushyppypaikka koko väliltä. Alue maalataan kokonaisuudessaan saman sävyiseksi. Uusi pinta mahdollistaa juoksun piikkareilla, mikä ei nykyisellä pinnoitteella onnistu.
Tarjouskyselyn määräaikaan mennessä urheilukentän alueeseen kävi tutustumassaa kaksi yritystä ja molemmat tekivät tarjouksen. Kiinnostuneita oli kaikkiaan 22.
Toimialajohtaja: Tekninen lautakunta: 1. valitsee toimittajaksi kokonaistaloudellisesti edullisimman toimittajan, joka on Kotek Factory Service Oy. Päätös on ehdollinen ja täytäntöönpano edellyttää, että kunnanvaltuusto myöntää lisämäärärahan hankkeelle. 2. Esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että talousarvioon lisätään määräraha urheilukentän osittaiseen kunnostukseen. Lisämäärärahan suuruus on 130 000 euroa, joka lisätään talousarvion kohtaan Kaavatiet, puistot ja muut yleiset alueet
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Täytäntöönpano: kunnanhallitus
KH 03.06.2025 § 78
Valmistelija: Piia Heikkinen, 040 5750 586
Tekniseltä lautakunnalta on saapunut lisämäärärahaesitys.
Pormestari:
Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että se myöntää tekniselle toimialalle Kaavatiet, puistot ja muut yleiset alueet- investointeihin 130 000 € lisämäärärahan vuoden 2025 talousarvioon.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: valtuusto
VALT 11.06.2025 § 36
2904/02.08.00/2025
Esitys: Valtuusto myöntää tekniselle toimialalle Kaavatiet, puistot ja muut yleiset alueet - investointeihin 130 000 € lisämäärärahan vuoden 2025 talousarvioon.
Juho Fingerroos esitti, että asia palautetaan valmisteluun. Arto Hilliaho kannatti esitystä.
Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty asian valmisteluun palauttamista koskeva kannatettu esitys, on käsittelyn jatkamisesta äänestettävä. Äänestysjärjestyksenä on, että JAA tarkoittaa asian käsittelyn jatkamista ja EI tarkoittaa Juho Fingerroosin tekemää muutosesitystä, ja äänestystapana nimenhuutoäänestys.
Äänestyksessä annettiin 12 JAA-ääntä ja 5 EI-ääntä. Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksen, jonka jälkeen asian käsittelyä jatkettiin. Äänestysluettelo liitteenä.
Päätös:
Kunnanhallituksen pohjaesitys hyväksyttiin päätökseksi.
Täytäntöönpano: tekninen toimiala