Dynasty tietopalvelu
Puolangan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 11.06.2025/Pykälä 37


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 1KV 11.6.2026 § 37 äänestysluettelo
(pdf 95.41 kb)

Kokousasian teksti

Confidential 

 

Lainatakaus

 

KH 03.06.2025 § 61 

 

 Valmistelija: Harri Peltola, 0400 214 390

 

Honkainfra Oy hakee Puolangan kunnan takausta nostettavalle uudelle lainalle, jonka määrä on enintään 3 000 000 euroa. Laina tarvitaan biokaasulaitoksen lietelinjan laajennukseen. Yhtiöllä on tällä hetkellä lainaa Kuntarahoitukselta 347 376 euroa, johon on Puolangan kunnan omavelkainen takaus.

 

Yhtiön hallitus on kilpailuttamassa rahoituslaitoksia parhaillaan. Honkainfra Oy on Puolangan kunnan 100 prosenttisesti omistama tytäryhtiö. Laina käytetään yhtiön investointihankkeeseen. Yhtiön toimiala on osa kunnan palvelutehtävää ja alueellisten yhdyskuntalietteiden alueellinen käsittelypalvelu ei vääristä kilpailua lietteenkäsittely markkinassa. Kunta on rakentanut Karelia CBC- hankkeessa biokaasulaitoksen, jossa on otettu huomioon laajennusvalmius voimassa olevan ympäristöluvan mukaiseksi. Lietteidenkäsittelypalveluita ei ole tarjolla Itä- ja Pohjois- Suomessa, joten palveluille on kysyntää. Kapasiteetin lisääminen tukee alueellista puhtaan siirtymän taloutta ja lisää kaukolämpötoiminnan kannattavuutta sekä mahdollistaa irtaantumisen fossiilisista polttoaineista.

 

Yritysvaikutusten arviointi: Hankkeella on merkittävä vaikutus Puolangalle puhtaan sirtymän edelläkävijänä ja se mahdollistaa uusien investointien toteuttamisen bioliiketoimintaan tulevaisuudessa.

 

 Pormestari:  Kunnanhallitus esittää valtuustolle;

 

  1. Puolangan kunta myöntää omavelkaisen takauksen Honkainfra Oy:n vuonna 2025-2026 nostettavalle 10 vuoden, enintään 3 000 000 euron lainalle ja sen liitännäiskustannuksille. Lisäksi takausvastuu on voimassa niin kauan, kunnes kaikki päävelkasitoumuksen mukaiset velallisen vastuut on lopullisesti ja peruuttamattomasti maksettu luotonantajalle takaisin.

 

  1. Honkainfra Oy antaa kunnalle lainan vastavakuudeksi biokaasulaitoksen (KuntaL 129 §).

 

  1. Yhtiön tulee myös hyväksyttää pormestarilla lainanantaja ja lainan ehdot.

 

 Päätös:

Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 Täytäntöönpano: valtuusto


Markku Nivakoski ja Mari Haapalainen eivät osallistuneet tämän asiakohdan päätöksentekoon.

 

Tämän pykälän käsittelyn jälkeen pidettiin kokoustauko klo 11:01-11:21.             

 

VALT 11.06.2025 § 37  

2909/02.05.03/2025  

 

Esitys: Valtuusto

 

  1. myöntää omavelkaisen takauksen Honkainfra Oy:n vuonna 2025-2026 nostettavalle 10 vuoden, enintään 3 000 000 euron lainalle ja sen liitännäiskustannuksille. Lisäksi takausvastuu on voimassa niin kauan, kunnes kaikki päävelkasitoumuksen mukaiset velallisen vastuut on lopullisesti ja peruuttamattomasti maksettu luotonantajalle takaisin.

 

  1. Honkainfra Oy antaa kunnalle lainan vastavakuudeksi biokaasulaitoksen (KuntaL 129 §).

 

  1. Yhtiön tulee myös hyväksyttää pormestarilla lainanantaja ja lainan ehdot.

 

 Arto Hilliaho esitti, että asia palautetaan valmisteltavaksi. Salla               Seppänen kannatti esitystä.

 

Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty asiassa valmisteluun palauttamista koskeva kannatettu esitys, on käsittelyn jatkamisesta äänestettävä. Äänestysjärjestyksenä on, että JAA tarkoittaa asian käsittelyn jatkamista ja EI Arto Hilliahon tekemää muutosesitystä, ja äänestystapana on nimenhuutoäänestys.

 

Äänestyksessä annettiin 12 JAA-ääntä ja 2 EI-ääntä, lisäksi 2 tyhjää. Puheenjohtaja totesi äänestyksen tuloksen, jonka jälkeen asian käsittelyä jatkettiin. Äänestysluettelo liitteenä.

 

 Päätös:

Kunnanhallituksen pohjaesitys hyväksyttiin päätökseksi.

 

 

 Täytäntöönpano: Honkainfra Oy, kirjanpito

 

 Markku Nivakoski ja Eeva Väyrynen eivät osallistuneet tämän asiakohdan päätöksentekoon.

Varavaltuutettu Hilkka Oikarinen osallistui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn ajan.