RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 11.06.2025/Pykälä 26
Pormestarin vaali
KH 03.06.2025 § 65
Valmistelija: Piia Heikkinen, 040 5750 586
Kuntalain 44§:n mukaan pormestarin valitsee valtuusto. Pormestarin vaali suoritetaan ennen kunnanhallituksen vaalia. Jos vaalissa kukaan ei ole saanut yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan uusi vaali kahden eniten ääniä saaneen välillä. Tässä vaalissa eniten ääniä saanut tulee valituksi.
Puolangan kunnan hallintosäännön 2§:n mukaan kuntaa johtaa kunnanhallituksen alaisuudessa valtuuston valitsema pormestari. Pormestari valitaan varsinaisista valtuutetuista valtuuston toimikaudeksi. Pormestari toimii kunnanhallituksen puheenjohtajana ja esittelijänä sekä kunnanhallituksen alaisena johtaa kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa.
Pormestari: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee pormestarin valtuuston toimikaudeksi 2025-2029.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: valtuusto
VALT 11.06.2025 § 26
2884/00.00.01.00/2025
Esitys: Valtuusto valitsee pormestarin valtuuston toimikaudeksi 2025-2029
Tauno Mäkeläinen esitti pormestariksi Harri Peltolaa. Eeva Väyrynen esitti pormestariksi Arto Hilliahoa.
Puheenjohtaja totesi pormestarin vaaliin asetetut ehdokkaat, esitti vaalissa käytettäväksi äänestystavaksi suljettua lippuäänestystä ja esitti ääntenlaskijoiksi pöytäkirjantarkastajia.
Vaaleissa annettiin yhteensä 17 ääntä, jotka kaikki hyväksyttiin. Harri Peltola sai 12 ääntä ja Arto Hilliaho sai 5 ääntä.
Puheenjohtaja totesi vaalin tuloksen perusteella, että pormestariksi on valittu Harri Peltola.
Päätös:
Pormestariksi valittiin Harri Peltola.
Täytäntöönpano: ote valittu
Kokous keskeytettiin ääntenlaskun ajaksi.