Dynasty tietopalvelu
Puolangan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 11.06.2025/Pykälä 27


Kokousasian teksti

Confidential 

 

Kunnanhallituksen vaali

KH 03.06.2025 § 66 
 

 Valmistelija: Piia Heikkinen, 040 575 0586 

 

Kuntalain 30 § mukaan kunnassa on oltava kunnanhallitus.

 

Kuntalain 73 § mukaan: Vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

1) välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö;

 

2) henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

 

3) kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta;

 

4) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä tai säätiössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole henkilö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vastaa edunvalvonnasta.

 

Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia henkilöitä.

 

Edellä 1 momentin 4 kohtaa ei sovelleta kunnan määräysvallassa olevan yhteisön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäseneen

 

Hallintosäännön 6 § mukaan: Kunnanhallituksessa on pormestarin lisäksi 6 jäsentä, joista valtuusto valitsee kunnanhallituksen varapu-heenjohtajan. Pormestarilla ja jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

 

 Pormestari: Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se:1. valitsee kunnanhallitukseen kuusi jäsentä ja jäsenille henkilökohtaiset varajäsenet vaalikaudeksi 2025-2029 ja 2. valitsee kunnanhallituksen jäsenten keskuudesta kunnanhallituksen varapuheenjohtajan.

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

 

 Täytäntöönpano: valtuusto

 

VALT 11.06.2025 § 27  

2884/00.00.01.00/2025  

 

 Esitys: Valtuusto

 

 1. valitsee kunnanhallitukseen kuusi jäsentä ja jäsenille henkilökohtaiset varajäsenet vaalikaudeksi 2025-2029 ja

 

 2. valitsee kunnanhallituksen jäsenten keskuudesta kunnanhallituksen varapuheenjohtajan.

Eeva Väyrynen esitti:

-kunnanhallituksen jäseniksi ja heidän henkilökohtaisiksi varajäseniksi (suluissa): Teemu Heikkinen (Markku Nivakoski), Juho Fingerroos (Salla Seppänen), Jaana Kemppainen (Arto Hilliaho), Tauno Mäkeläinen (Teemu Kyllönen), Hilkka Oikarinen (Tuulikki Kemppainen), Laura Tolonen (Heli Kinnunen) sekä pormestarin henkilökohtaiseksi varajäseneksi Jarkko Kyllönen.

-kunnanhallituksen varapuheenjohtajaksi Teemu Heikkinen

 

 Päätös:

Valittiin kunnanhallituksen jäseniksi ja varajäseniksi:

Jäsen

Henkilökohtainen varajäsen

Teemu Heikkinen

Markku Nivakoski

Juho Fingerroos

Salla Seppänen

Jaana Kemppainen

Arto Hilliaho

Tauno Mäkeläinen

Teemu Kyllönen

Hilkka Oikarinen

Tuulikki Kemppainen

Laura Tolonen

Heli Kinnunen

Pormestari Harri Peltolan henkilökohtaiseksi varajäseneksi valittiin Jarkko Kyllönen.

Kunnanhallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Teemu Heikkinen.

 

 

 Täytäntöönpano: ote valitut