RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.08.2025/Pykälä 86
Osavuosikatsaus 1-6/2025
KH 21.08.2025 § 86
2855/02.02.02/2025
Valmistelija: Piia Heikkinen, 040 575 0586
Puolangan kunnan hallintosäännön 54 § mukaan: Toimielimet seuraavat talousarvion toteutumista säännöllisesti. Osavuosikatsaukset raportoidaan valtuustolle kolmen kuukauden välein. Toiminnan ja talouden toteutumisesta raportoidaan toimielimille talousarvion hyväksymisen yhteydessä päätetyllä tavalla.
Vuoden 2025 talousarvion mukaan: Talousarvion ja sen tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan kunnanhallitukselle ja valtuustolle osavuosikatsauksissa 31.3., 30.6. ja 30.9. tilanteissa sekä tilinpäätöksessä ja toimintakertomuksessa.
Raportointijakson 1-6/2025 ylijäämä on 603 517€. Toimintakulut ovat olleet keskimäärin talousarvion mukaiset. Verotuloja on kertynyt ennusteen mukaan; kiinteistöverot on jaksotettu tasaisesti kuukausille.
Tilinpäätösennuste koko vuodelle 2025 on talousarvion mukainen.
Pormestari:
Kunnanhallitus merkitsee osavuosikatsauksen 1-6 / 2025 (liite) tietoonsa saatetuksi ja antaa sen tiedoksi valtuustolle.
Päätös:
Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano:valtuusto