Dynasty tietopalvelu
Puolangan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 26.06.2025/Pykälä 30


Kokousasian teksti

Confidential 

 

Tarkastuslautakunnan jäsenten esteellisyydet

 

TARK 26.06.2025 § 30  

2940/00.02.02/2025  

 

 

 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja tilintarkastajan esteellisyydestä on voimassa mitä hallintolain 27–30 pykälissä säädetään.

 

Esteellisyydellä tarkoitetaan henkilön sellaista suhdetta asiaan tai asianosaisiin, että se vaarantaa hänen puolueettomuutensa yksittäisen asian käsittelyssä. Yleisimmin esteellisyyden aiheuttaa lähisukulaisuus tai asianosaisuus.

 

Tarkastuslautakunnan jäsenen on tässä vaiheessa perusteltua ilmoittaa tiedossaan olevat ns. pysyvät esteellisyydet. Asiakohtaisista esteellisyyksistä lautakunnan jäsenen tulee ilmoittaa välittömästi sellaisen ilmetessä.

 

Päätös: Seppo Rajala ja Mia Moilanen ovat esteellisiä tämän vuoden toiminnan arvioimisessa sekä Juho Seppänen teknisen lautakunnan toiminnan arvioimisen osalta.