Dynasty tietopalvelu
Puolangan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 11.09.2025/Pykälä 58


Kokousasian teksti

Confidential 

 

Oikaisuvaatimuksen käsittely

 

 

 

 

 

TEKN 30.05.2025 § 36 

 

 

 

 Valmistelija: Marko Väyrynen, 040 559 2084 

 

Puolangan kunta kilpailutti Cloudiassa juoksuradan ja pituushyppyradan pinnan osittaisen uusimisen 17.4 – 27.5.2025 välisenä aikana.

 

Puolangan kunnan urheilukenttä on valmistunut 1975. Juoksuradan pohja on hyvässä kunnossa ja on mahdollista peruskunnostaa nykyaikaiseksi. Radan pinta uusitaan ruiskutekniikalla, joka mahdollistaa pienten epätasaisuuksien korjaamisen. Juoksurata pinnoitetaan koko kierroksen matkalta kahden radan leveydeltä ja pääsuora koko leveydeltä, sekä pituushyppypaikka koko väliltä. Alue maalataan kokonaisuudessaan saman sävyiseksi. Uusi pinta mahdollistaa juoksun piikkareilla, mikä ei nykyisellä pinnoitteella onnistu.

 

Tarjouskyselyn määräaikaan mennessä urheilukentän alueeseen kävi tutustumassaa kaksi yritystä ja molemmat tekivät tarjouksen. Kiinnostuneita oli kaikkiaan 22.

 

 Toimialajohtaja: Tekninen lautakunta: 1. valitsee toimittajaksi kokonaistaloudellisesti edullisimman toimittajan, joka on Kotek Factory Service Oy. Päätös on ehdollinen ja täytäntöönpano edellyttää, että kunnanvaltuusto myöntää lisämäärärahan hankkeelle. 2. Esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että talousarvioon lisätään määräraha urheilukentän osittaiseen kunnostukseen. Lisämäärärahan suuruus on 130 000 euroa, joka lisätään talousarvion kohtaan Kaavatiet, puistot ja muut yleiset alueet

 

 Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

 Täytäntöönpano: kunnanhallitus

 

 

 

 

 

TEKN 24.06.2025 § 46 

 

 

 

 Valmistelija: Marko Väyrynen, 040 559 2084 

 

Valittu urakoitsija ilmoitti ennen sopimusten tekoa tarjouksen pois vetämisestä,  äkillisesti tulleesta esteestä johtuen. Hankintayksikkö hyväksyy tarjouksesta vetäytymisen.

 

Hankintaoikaisu on mahdollista tehdä, kun hankintapäätöksen jälkeen on tullut sellaista uutta tietoa, joka vaikuttaa hankintasopimuksen tekemisen edellytyksiin.

 

Hankintayksikkö voi omasta aloitteesta ottaa hankintaoikaisun käsiteltäväksi ja hankintayksikön on ilmoitettava hankintaoikaisun vireille tulosta välittömästi niille, joita asia koskee. Lähtökohtaisesti hankintaoikaisussa tulee ennen asian uudelleen ratkaisemista kuulla sellaista osapuolta, jonka oikeuteen tai etuaan asiassa tehtävä uusi päätös tulee vaikuttamaan epäsuotuisasti. Hankintayksikkö voi itse ottaa hankintapäätöksen tai ratkaisun korjattavakseen 90 päivän kuluessa siitä, kun hankintaoikaisun kohteena oleva päätös tai ratkaisu on tehty.
 

Molemmile tarjoajille on välittömästi tiedon tultua ilmoitettu asian vireilletulosta hankintalain 133 § 1 mom. mukaisesti.

 

 Toimialajohtaja: Tekninen lautakunta peruuttaa hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun.

 Hankintayksikkö tekee uuden hankintapäätöksen ja valitsee Saltex Infra Oy:n tarjouksen.

 Hankintapäätös pannaan täytäntöön mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

 

 Esa Ahola esitti, että asia palautetaan valmisteluun, ja että nyt käytettävissä olevien tarjouksien tuoman lisätiedon avulla, tehdään suunnitelmat korjauksista. Kustannukset pystytään tarkemmin laskemaan em. tarjouksia apuna käyttäen ja arvio lisätään vuoden 2026 talousarvioon.

 

 Puheenjohtaja totesi, että koska esitystä palauttamisesta ei kannatettu, asian käsittelyä jatkettiin.

 

 Esa Ahola jätti eriävän mielipiteen asian käsittelyn jatkamisesta.

 

 Päätös: Teknisen lautakunnan pohjaesitys hyväksyttiin päätökseksi.

 

 Täytäntöönpano: Tarjoajat

 

 

 

 

 

TEKN 11.09.2025 § 58  

2904/02.08.00/2025  

 

 

 Valmistelija: Marko Väyrynen, 040 559 2084 

 

Valittaja on tehnyt oikaisuvaatimuksen urheilukentän juoksuradan osittaisesta uusinnasta ja pituushyppyradan pinnoitteen uusinnasta / urakoitsijavalinta TEKN 30.05.2025 § 36  2904/02.08.00/2025.

 

Valittajan vaatimukset: 

1. Teknisen lautakunnan päätös tulee kumota 2. Urheilukentän korjausrakentaminen tulee suunnittella ja juoksuradan pinnoitus tulee tehdä koko juoksuradan osalle 3. Investointi tulee esittää talousarviossa ja käyttösuunnitelmassa asiantuntijan laatiman korjausuunnitelman mukaisen kustannusarvion perusteella.

 

 Valittajan perustelut:

  1. Teknisen lautakunnan päätös ei ole tarjouspyynnösä esitetyn 

hankinnan kuvauksen  mukainen. Tarjouspyynnössä esitetty:   Tarkoituksena on uusia nykyisen urheilukentän radan pinta vanhalle paikalleen. Nykyisen kuuden radan pinnoista uusitaan koko radan matkalta 400m sisimmäinen ja pääsuoralta kaikki 6 rataa, 110m. Pituushyppypaikan juoksurata uusitaan kokonaisuudessa. Rataa joutuu tasoittamaan jonkin verran ja reunalta veden valuma-alueen suuntaan joutuu puhdistusta tekemään jonkin verran. Juoksuradan on oltava säänkestävästä kumista tai muusta siihen soveltuvasta materiaalista valmistettu ja juoksuradan on tarjottava juoksijoille miellyttävä juoksualusta. Juoksuradan on sovelluttava yleisurheiluun ja juoksuun. Pinnoitteen on oltava vettä läpäisevä ja antaa pitoa säästä riippumatta. Radan toimitus on suoritettava urakkana erikseen sovittavana ajankohtana 2025 heinäkuun loppuun mennessä. Juoksuradan linjaustyöt on tehtävä yleisurheiluliiton ratamerkintäohjeiden mukaisesti. Tarjoajan olisi hyvä tutustua paikkaan ennen tarjouksen jättämistä  

 

Teknisen lautakunnan 30.5.2025 tekemä päätös Puolangan kunnan urheilukenttä on valmistunut 1975. Juoksuradan pohja on hyvässä kunnossa ja on mahdollista peruskunnostaa nykyaikaiseksi. Radan pinta uusitaan ruiskutekniikalla, joka mahdollistaa pienten epätasaisuuksien korjaamisen. Juoksurata pinnoitetaan koko kierroksen matkalta kahden radan leveydeltä ja pääsuora koko leveydeltä, sekä pituushyppypaikka koko väliltä. Alue maalataan kokonaisuudessaan saman sävyiseksi. Uusi pinta mahdollistaa juoksun piikkareilla, mikä ei nykyisellä pinnoitteella onnistu.             

 

 Teknisen lautakunnan vastaus oikaisuvaatimukseen:

Cloudia kilpailutukseen on tehty täsmennys 21.5.2025 ennen tarjousten jättöaikaa.

 Oikaisu:

Tarkoituksena on uusia nykyisen urheilukentän radan pinta vanhalle paikalleen. Nykyisen kuuden radan pinnoista uusitaan koko radan matkalta 400m sisimmäiset 2 rataa ja pääsuoralta kaikki 6 rataa, 110m.

 

Tekninen lautakunta on tehnyt päätökset tarjouspyynnön mukaisesti.

 

 Toimialajohtaja: Tekninen lautakunta hylkää oikaisuvaatimuksen perusteettomana.

 

 

 Päätös:

Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

 

 Täytäntöönpano: oikaisuvaatimuksen tekiijä