RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 11.09.2025/Pykälä 56
Terveyskeskuksen kameravalvonnan uusiminen
TEKN 11.09.2025 § 56
2972/02.08.00/2025
Valmistelija: Marko Väyrynen, 040 559 2084
Puolangan kunnan Terveyskeskuksen kameravalvontajärjestelmä on asennettu 2014 ja on tullut käyttöikänsä päähän. Kameravalvontajärjestelmä on Loihde Trust Oy:n toimittama ja ylläpitämä. Järjestelmä on päivitettävä, jotta varmistetaan sen toimivuus ja rakennuksen potilasturvallisuus.
Puolangan kunnan hankintojen ohjeen kohdan 4.4. mukaan: Suora hankinta on mahdollista silloin, kun tavaran tai palvelun laatu ja hintataso ovat tiedossa. Muita erityisiä syitä suoralle hankinnalle voivat olla esim. erityinen kiire tai tilanne, jossa mahdollisia tarjoajia on poikkeuksellisesti vain yksi. Tällöin kilpailuun tähtäävien hankintamenettelyjen soveltaminen olisi epätarkoituksenmukaista ja menettelyistä aiheutuva viive aiheuttaisi enemmän haittaa kuin kilpailutuksesta saatavissa oleva hyöty.
Hankintalain 41§ mukaisesti suora hankinta voidaan tehdä, kun järkeviä vaihtoehtoisia ratkaisuja tai korvaavia ratkaisuja ei ole eikä kilpailun puuttuminen johdu hankinnan ehtojen keinotekoisesta kaventamisesta.
Toimialajohtaja:
Puolangan kunnan Terveyskeskuksen kameravalvontajärjestelmän päivitys tilataan Loihde Trust Oy:ltä tarjouksen mukaisesti.
Päätös:
Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Täytäntöönpano: tarjoaja
Teemu Heikkinen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17.25.