RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 29.10.2025/Asianro 64
Teknisen toimialan talousarvio vuodelle 2026
TEKN 29.10.2025
2920/02.02.00/2025
Valmistelija: Marko Väyrynen, 040-559 2084
Tekninen lautakunta vastaa toimalansa toiminnan, talouden ja organisaation kehittämisestä.
Vuoden 2026 talousarvion tulee kunnanhallituksen raamipäätöksen mukaisesti perustua seuraaviin lähtöolettamuksiin:
Toimintatuottojen arvioidaan säilyvän kuluvan vuoden talousarvion tasolla. Henkilöstön palkkojen ja sivukulujen ennakoidaan nousevan valtakunnallisen palkkaratkaisun seurauksena 1,6 % vuoden 2025 talousarvioon verrattuna. Palveluiden ostoissa, aineissa ja tarvikkeissa varaudutaan 1 %:n kasvuun vuoden 2025 kustannustasosta.
Toimialojen tulee valmistella vuoden 2026 talousarvioesityksensä siten, että ylläoleva huomioiden toimintamenot saavat kasvaa enintään 1 %.
Toimialajohtaja:
Lautakunta aloittaa keskustelut talousarvion valmistelusta ja antaa evästyksiä jatkovalmisteluun. Toimialajohtajan selostuksen perusteella tekninen lautakunta merkitsee tietoonsa saatetuksi talousarvion 2026 valmistelun etenemisen raamipäätöksen mukaisesti.
Päätös:
Täytäntöönpano: toimialajohtaja