Dynasty tietopalvelu
Puolangan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 30.09.2025/Pykälä 49


Kokousasian teksti

Confidential 

 

Lausunto toimenpiteistä vuoden 2024 arviointikertomuksen johdosta

 

SIV 30.09.2025 § 49  

2847/00.03.01/2025  

 

 

 Valmistelija: Tuula Väisänen, 040 740 2567 

 

Tarkastuslautakunta on arvioinnut miten valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet ovat toteutuneet vuonna 2024.

Arviot on kirjattu arviointikertomukseen.

 

Arviointikertomuksessa sivistyslautakunnan osalta todettiin, että sivistystoimialan toiminnalliset tavoitteet toteutuivat pääosin. Tarkastuslautakunta toteaa, että toiminnan raportointi on kattava ja toiminnallisia tavoitteita mitataan määrällisin mittarein.

 

 

 Toimialajohtaja:

Lautakunta merkitsee arviointikertomuksen tiedoksi saatetuksi.

 Päätös:

Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

 

 

 Täytäntöönpano: Kunnanhallitus