RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 30.09.2025/Pykälä 50
Puolankajärven koulun työsuunnitelma lv. 2025–2026
SIV 30.09.2025 § 50
2991/12.00.01/2025
Valmistelija: Tuula Väisänen, 040 740 2567
Perusopetuksen 9 §:n mukaan opetuksen järjestäjän tulee laatia lukuvuosittain opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa määrätään opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.
Opetuksen järjestäjän tulee ennalta ilmoittaa oppilaille ja näiden huoltajille keskeisistä 1 momentissa tarkoitetuista asioista.
Puolangan hallintosäännön mukaan sivistyslautakunta hyväksyy vuosittaisen suunnitelman eli työsuunnitelman lukuvuoden opetuksen järjestämiseksi.
Työsuunnitelma oheismateriaalina.
Toimialajohtaja:
Lautakunta hyväksyy työsuunnitelman liitteen mukaisesti.
Päätös:
Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Täytäntöönpano: Puolankajärven koulu