RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.01.2026/Pykälä 73
Kulttuurikasvatussuunnitelma
SIV 29.01.2026 § 73
3091/12.03.00/2025
Valmistelija: Tuula Väisänen p. 040 740 2567
Kulttuurikasvatussuunnitelma (KOPS) on suunnitelma siitä, miten kulttuuri-, taide- ja kulttuuriperintökasvatusta toteutetaan osana opetusta.
Kulttuurikasvatus koskee kaikkea opetusta, ei vain taide- ja taitoaineita, ja nivoo yhteen eri oppiaineita. Kulttuurikasvatussuunnitelma perustuu paikallisen opetussuunnitelman toteuttamiseen ja tekee koulujen kulttuurikasvatustyöstä tavoitteellista.
Suunnitelma on koulujen sekä taide- ja kulttuurialan toimijoiden yhteinen työkalu. Se yhdistää paikallisen opetussuunnitelman tavoitteet, kunnan oman kulttuuriperinnön sekä kunnan kulttuuritarjonnan systemaattiseksi kokonaisuudeksi. Samalla se takaa kaikille oppilaille samat osallistumisen mahdollisuudet.
Perusteet kulttuurikasvatussuunnitelman laatimiselle löytyvät esimerkiksi perusopetuksen opetussuunnitelman perusteista (2016) sekä Lastenkulttuuripoliittisesta ohjelmaehdotuksesta (2014).
Kulttuurikasvatussuunnitelman avulla taidetta ja kulttuuria voidaan tarjota ikäryhmälle sopivalla tavalla luonnollisena osana koulupäivää. Moniammatillisessa yhteistyössä tuotettu suunnitelma tukee oppilaiden kokonaisvaltaista kasvua ja kehitystä. Kulttuurikasvatussuunnitelman kautta voidaan edistää kulttuurikasvatuksen alueellista tasavertaisuutta sekä lisätä lastenkulttuurin merkitystä hyvinvoinnin edistäjänä. Kulttuurikasvatussuunnitelma hyödyttää oppilaita, opettajia, taide- ja kulttuurialan toimijoita sekä kuntaa.
Kulttuurikasvatussuunnitelma on vuosittain toistuva, etukäteen budjetoitu ja selkeillä sopimuksilla aikaansaatu kokonaisuus, jossa kullekin ikäryhmälle taataan halutunlainen taide- ja kulttuurikasvatus.
Kulttuurikasvatussuunnitelma päivitetään kolmen vuoden välein.
Kulttuurikasvatussuunnitelma tarjoaa tietoa asuinkunnan historiasta, käytännöistä, merkkihenkilöistä ja jo olemassa olevasta tarjonnasta.
Kulttuurikasvatussuunnitelman liitteenä.
Va sivistysjohtaja:
Sivistyslautakunta hyväksyy kulttuurikasvatussuunnitelman liitteen mukaisesti.
Päätös:
Hyväksyttiin esityksen mukaisesti. Tämän pykälän jälkeen pidetty kahvitauko.
Täytäntöönpano: Puolankajärven koulu