Dynasty tietopalvelu
Puolangan kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 29.01.2026/Pykälä 75


Kokousasian teksti

Confidential 

 

Puolangan perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys

 

SIV 29.01.2026 § 75  

3100/12.00.01/2025  

 

 

 Valmistelija: Tuula Väisänen p. 040 740 2567 

 

Opetussuunnitelman perusteet on Opetushallituksen antama valtakunnallinen määräys, jonka mukaan paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan.

 

Perusopetuksen opetussuunnitelman päivitys on hyväksytty sivistyslautakunnan kokouksessa 27.5.2025 § 27.

 

Puolangan perusopetuksen opetussuunnitelma kohta 6.5. käyttäytymisen arviointi. Lisätään kohtaan Toisten ja ympäristön huomioon ottaminen arvosanalle 6 sekä arvosanalle 5 Uhkaava, väkivaltainen tai muu turvallisuutta vaarantava käytös.

 

Puolangan perusopetuksen opetussuunnitelma kohta 6.5. käyttäytymisen arviointi/arviointitavat.

 

Vuosiluokalla 9 käyttäytyminen arvioidaan kaksi kertaa lukuvuodessa numeroin: syyslukukauden lopussa opintomenestystiedotteessa ja kevätlukukauden lopussa lukuvuositodistuksessa. Korjataan seuraavasti:

Vuosiluokalla 9 käyttäytyminen arvioidaan kaksi kertaa lukuvuodessa numeroin: syyslukukauden lopussa välitodistuksessa ja kevätlukukauden lopussa päättötodistuksen liitteenä.

Poistetaan virheellinen teksti:  Sitä ei myöskään merkitä 9. luokan välitodistukseen.

 

    

 Va sivistysjohtaja:

Sivistyslautakunta hyväksyy Puolangan perusopetuksen opetussuunnitelman päivitykset esityksen mukaisesti.

 

 Päätös:

Hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

 

 Täytäntöönpano: Puolankajärven koulu