RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 26.02.2026/Asianro 81
Hanke Paras peli on pelattu peli
SIV 26.02.2026
3164/12.05.02/2026
Valmistelija: Tuula Väisänen p. 040 740 2567
Paras peli on pelattu peli
Hankkeen tavoitteena on lisätä nuorten liikkumista ja yhteisöllisyyttä tarjoamalla monipuolisia mahdollisuuksia höntsäpelaamiseen ja liikunnalliseen yhdessäoloon. Kohderyhmänä ovat alle 28-vuotiaat nuoret ja myös kansainväliset opiskelijat. Hankkeen toteuttajana toimii Puolangan kunta yhteistyössä nuorisovaltuuston kanssa. Toteutusalueena on Puolangan nuorisotalon piha-alue. Hankkeen odotetaan lisäävän nuorten hyvinvointia, vähentävän yksinäisyyttä ja kiusaamista sekä edistävän positiivista ja kannustavaa liikkumista.
Va sivistysjohtaja:
Sivistyslautakunta hyväksyy hankehakemuksen jättämisen Oulujärvi Leaderille.
Päätös:
Täytäntöönpano: Nuorisotyö