RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.01.2024/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sopimus Kainuu- Koillismaan työllisyysalueen viranomaistehtävän hoitamisesta
KH 25.01.2024 § 8
2193/00.04.00/2023
Valmistelija: Piia Heikkinen 040 5750 586
Kainuu-Koillismaa työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksessa
(KH 26.9.2023 § 75) on sovittu, että työllisyysalueen sopijakunnat tuottavat henkilöasiakkaan lähipalveluja alueellisesti tai kunta-kohtaisesti työllisyysalueen kunnissa. Kajaanin kaupunki, työllisyys-alueen vastuukuntana, järjestää työllisyysalueen yhteiset palvelut.
Työvoimapalveluiden järjestämisestä annetun lain (380/2023) 13 §:n mukaisesti Kajaanin kaupunki ja yksittäinen sopijakunta voivat keskenään sopia erikseen määritellyissä tehtävissä työvoimaviran-omaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä noudattaen, mitä kuntalain 53 §:ssä säädetään kuntien yhteisestä virasta tai mitä kuntalain 54 §:ssä säädetään sopimuksesta viranomaistehtävän hoitamiseksi.
Kainuu-Koillismaa työllisyysalueen suunnitelmassa työvoima-palveluiden järjestämiseksi (KH 18.10.2023 § 18) on todettu, että
Puolangan kunnan osalta henkilöasiakastyö hoidetaan kunnan palveluksessa olevien viranhaltijoiden toimesta. Suunnitelmassa on lisäksi todettu, että toimivallan delegoimisen sopimukset vastuu-kunnan kanssa tehdään vuoden 2024 alkupuolella, ennen TE-hallinnon virastokohtaisten valtion YT-neuvotteluiden päättymistä.
Tarkoituksena on, että vastuukunta delegoi mahdollisimman suuren toimivallan henkilöasiakas- ja työnvälityspalveluista kunnille. Kunnat itse perustavat tarvittavat virat tehtävien hoitamiseen, ja henkilöstö siirtyy liikkeenluovutuksella kuntien palvelukseen toimivallan delegoimissopimusten mukaisesti.
Vastuukunta Kajaanin kaupunki on laatinut yhdessä työllisyysalueen kuntien kanssa delegointisopimukset. Delegointisopimuksella Kajaanin kaupunki siirtää Puolangan kunnalle, laissa työvoima-palveluiden järjestämisestä (23.3.2023/380 vp, 1.1.2025) tämän sopimuksen kohdassa 3. määritellyt viranomaistehtävät puolanka-laisten työnhakija-asiakkaiden ja työnantajien osalta.
Tämä sopimus tulee voimaan, kun Kainuu - Koillismaan työllisyys-alueen johtokunta on sopimuksen hyväksynyt. Palveluiden järjestämiseksi ja tuottamiseksi delegoitavat viranomaistehtävät (3. luku) astuvat voimaan 1.1.2025 ja ovat voimassa toistaiseksi.
Yritysvaikutusten arviointi: Hoitamalla paikallisesti työvoima-palveluiden henkilöasiakastyö, voidaan vahvistaa paikallisen yrityselämän työvoiman saatavuutta.
Pormestari: Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan Kuntalain (410/2015) 54 §:n mukaisen sopimuksen Kainuu-Koillismaan työllisyysalueen viranomaistehtävän hoitamisesta sekä valtuuttaa pormestarin tekemään siihen mahdollisesti tarvittavat korjaukset.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: Kajaanin kaupunki
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |