RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.11.2024/Pykälä 89
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Sopimus vieraskielisten työnhakija-asiakkaiden kustannusten jaosta 1.1.2025 alkaen
KH 27.11.2024 § 89
2730/00.04.01/2024
Valmistelija: Piia Heikkinen, 040 5750 586
Puolangan kunnanhallitus on 26.9.2023 § 75 päätöksellään hyväksynyt Kainuu-Koillismaan työllisyysalueen yhteistoiminta-sopimuksen. Sopimuksen mukaisesti kunta on valmistautunut aloittamaan TE-hallinnolta kunnille siirtyvien, lakisääteisten työllisyydenhoidon tehtävien järjestämisen, osana Kainuu-Koillismaan työllisyysaluetta. Lakisääteisten tehtävien toimeen-panosta sovitaan yhteistoimintasopimuksen ohella erillisillä työllisyysalueen kuntien keskinäisillä vastuunjakosopimuksilla.
Lakisääteisten työllisyydenhoidon tehtävien valmistelussa on määritetty, että Suomussalmen kunta tulee tuottamaan henkilö-asiakas- ja työnvälityspalvelut koto-aikaisille vieraskielisille Suomussalmen, Paltamon, Puolangan, Hyrynsalmen ja Ristijärven asiakkaille.
Vieraskielisten työnhakija-asiakkaiden palveluista tehdään sopimus, jossa määritetään palvelun tuottamisen ja kustannusten jakamisen ehdot.
Pormestari: Kunnanhallitus hyväksyy laaditun sopimuksen (liite) ja valtuuttaa pormestarin allekirjoittamaan sopimuksen sekä tarvittaessa tekemään sopimukseen vähämerkityksellisiä ja / tai teknisiä muutoksia.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: hallinto-ja elinvoimapalvelut, Suomussalmen kunta, Paltamon kunta, Hyrynsalmen kunta, Ristijärven kunta, Kainuu-Koillismaan työllisyysalue
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |