RSS-linkki
Kokousasiat:https://puolanka10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.05.2026/Pykälä 49
Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimahanke
KH 01.12.2023 § 103
Valmistelija: Piia Heikkinen 040 5750 586
Solarwind Finland Oy suunnittelee tuulivoimapuiston rakentamista
Puolangan Ahvenvaaran alueelle ja on esittänyt kunnalle 9.11.2023 kaavoitusaloitteen osayleiskaavan laatimiseksi tuulivoimapuiston toteuttamista varten MRL 44 § ja 77a § mukaisesti.
Suunniteltu hankealue sijaitsee Puolangan keskustaajamasta kaakkoon. Hankkeessa on tarkoitus rakentaa Puolangan alueelle enintään yhdeksän tuulivoimalaa. Tuulivoimalat tulevat olemaan toteuttamisajankohdan teknologian mukaisia. Kaavarajaus, voimaloiden sijoittelu ja voimaloiden kokonaismäärä tarkentuvat kaavaprosessin aikana.
Hankealueen pinta-ala on noin 7 km2 ja hankealue on Kainuun maakunta-kaavassa merkitty metsätalousvaltaiseksi alueeksi. Alustavien suunnitelmien mukaisilta voimalaitospaikoilta on etäisyyttä lähimpään asuinrakennukseen ja lomarakennukseen
yli 1600m.
Hankkeen yhteysviranomaisena toimiva Kainuun ELY-keskus on tehnyt päätöksen, jonka mukaan hankkeeseen tulee soveltaa ympäristövaikutusten arviointimenettelyä, YVA-menettelyä. Solarwind on saanut hankkeeseen hyväksyvän lausunnon Puolustusvoimilta ja Suomen Turvallisuusverkko Oy:ltä (STUVE). Lisäksi Fintraffic Lennonvarmistus Oy:n karttatiedoston mukaan voimalat eivät aiheuta ongelmia lentoliikenteelle.
Solarwind Finland Oy vastaa osayleiskaavan laadinnan, selvitysten ja suunnitelmien kustannuksista. Hanketoimijan kanssa tehtävässä kaavoitussopimuksessa on määritetty kaavan laadinnan toimintatavoista, kustannuksista, kaavan laatijasta ja kaavoituskonsultin valinnasta.
Kaava-alueen alustava rajaus on esitetty oheisessa kartassa.
Alueen rajaus ja tuulivoimaloiden määrä ja sijoittelu täsmentyvät myöhemmin laadittavien selvitysten ja vaikutusten arviointien perusteella. Myös tiestön ja sähköaseman sijainnit täsmentyvät suunnittelun aikana.
Yritysvaikutusten arviointi: Tuulivoimarakentaminen tuo työtä paikkakunnalle rakentamisvaiheessa ja myöhemmin kunnossapidossa.
Pormestari: Kunnanhallitus 1) esittää valtuustolle, että Ahvenvaaran tuulivoimapuiston oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatiminen käynnistetään maankäyttö- ja rakennuslain 77 a § mukaan siten, että tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää osayleiskaavan perusteella. 2) hyväksyy liitteen mukaisen kaavoitussopimuksen.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: valtuuston listalle, Solarwind Finland Oy
VALT 12.12.2023 § 28
Esitys: Ahvenvaaran tuulivoimapuiston oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatiminen käynnistetään maankäyttö- ja rakennuslain 77 a §:n mukaan siten, että tuulivoimaloiden rakennusluvat voidaan myöntää yleiskaavan perusteella.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: kaavoituksen hakija, kaavoitus
KH 25.01.2024 § 12
Valmistelija: Piia Heikkinen 040 5750 586
Solarwind Finland Oy esittää kaavan laatijaksi A-Insinöörit Civil Oy:tä.
Pormestari: Kunnanhallitus hyväksyy kaavan laatijakonsultiksi A-Insinöörit Civil Oy:n.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: kaavoituksen hakija, kaavoitus
KH 27.08.2024 § 60
Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan vireilletulo ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville asettaminen
Valmistelija: Piia Heikkinen 040 5750 586
Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma on valmistunut.
Hanke on tarkentunut seuraavanlaiseksi:
Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimapuisto-hankkeen koko on pienentynyt ja tarkoituksena on rakentaa alueelle 7 tuulivoimalaa. Kaava-alueen pinta-ala on noin 1188 ha. Tuulipuisto on alustavasti suunniteltu liitettäväksi 110 kV linjaan Puolangan muuntoasemalle, minne siirto toteutetaan maakaapeloinnilla.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on toimitettu kunnahallituksen jäsenille oheisaineistona.
Pormestari: Kunnanhallitus päättää kuuluttaa vireille Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan ja asettaa samalla julkisesti nähtäville osallistumis- ja arviointisuunnitelman (liite) 28.8.-30.9.2024 väliseksi ajaksi ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot. Suunnitelmaan voidaan tehdä tarvittaessa vähäisiä virheen korjaamisia tai täydennyksiä ennen nähtäville asettamista.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano: kaavoituksen hakija, kaavan laatijakonsultti, kaavoitus
KH 21.05.2025 § 53
Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan kaavaluonnoksen nähtäville asettaminen
Valmistelija: Piia Heikkinen, 040 5750 586
Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan kaavaluonnos on valmistunut. Suunnittelualue ilmenee oheisesta kartasta.
YVA-yhteysviranomainen Kainuun ELY-keskus on antanut lausunnon Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta 22.10.2024, minkä jälkeen on laadittu YVA-selostus. YVA-selostus tulee olemaan samanaikaisesti nähtävillä hankkeen kaavaluonnoksen kanssa 5-7/2025.
Oheismateriaalina: kaavaluonnoskartta, kaavaselostus sekä liitteet.
Pormestari: Kunnanhallitus päättää asettaa julkisesti nähtäville Ahvenvaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan kaavaluonnos-vaiheen asiakirjat (liitteenä) ja pyytää niistä tarvittavat lausunnot. Asiakirjoihin voidaan tehdä tarvittaessa vähäisiä virheen korjaamisia tai täydennyksiä ennen nähtäville asettamista.
Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Seppo Rajala poistui asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Täytäntöönpano: kaavoituksen hakija, kaavan laatijakonsultti, kaavoitus
KH 20.02.2026 § 13
Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan kaavaehdotuksen nähtäville asettaminen
Valmistelija: Kalevi Huovinen, 040 5462018
Puolangan valtuusto on käynnistänyt kokouksessaan 12.12.2023 § 28 oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimisen Ahvenvaaran tuulivoimapuistoa varten Solarwind Finland Oy:n esityksestä.
Kunnanhallitus on hyväksynyt kokouksessaan 25.01.2024 § 12 kaavan laatijakonsultiksi A-Insinöörit Civil Oy:n.
Kunnanhallitus on päättänyt 27.08.2024 § 60 kuuluttaa vireille Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan ja asettaa samalla julkisesti nähtäville osallistumis- ja arviointisuunnitelman 28.8.-30.9.2024 väliseksi ajaksi.
Kunnanhallitus käsitteli kaavan valmisteluvaiheen kuulemisen
aineiston (kaavaluonnos) kokouksessaan 21.05.2025 § 53.
Osayleiskaavan valmisteluaineisto pidettiin julkisesti nähtävillä 4.6.-3.8.2025.
Tuulivoimapuiston osayleiskaava on edennyt kaavaehdotusvaiheeseen. Kaavaluonnosaineistosta saatu palaute ja niihin laaditut vastineet ovat esityslistan liitteenä.
Osayleiskaavaehdotus on laadittu alueidenkäyttölain (AKL) 77 a §:n tarkoittamana oikeusvaikutteisena yleiskaavana. Osayleiskaavaa voidaan käyttää yleiskaavan mukaisten tuulivoimaloiden rakentamisluvan myöntämisen perusteena tuulivoimaloiden alueilla (tv-1). Laaditussa kaavaehdotuksessa kaavoitettava alue on osoitettu suurimmaksi osaksi maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M-1), jolle saa sijoittaa seitsemän kokonaiskorkeudeltaan 261 metrin korkuista tuulivoimalaa niille erikseen osoitetuille tuulivoimaloiden alueille (tv-1). Lisäksi alueelle saa sijoittaa maa- ja metsätaloutta ja tuulivoimaloita palvelevia teitä, rakennelmia ja teknisiä verkostoja.
Tuulivoimalat tulee sijoittaa kokonaisuudessaan tv-1-alueen sisään.
Kaavakartalla osoitetaan tv-1-alueiden lisäksi kunnostettavat ja ohjeelliset uudet huoltotiet, voimaloita yhdistävät maakaapelit, sähköaseman mahdollinen sijainti. Kaavassa osoitetaan myös hankkeen ympäristövaikutusten arviointia varten laadittujen selvitysten yhteydessä havaitut arvokkaat luontokohteet ja -alueet, muinaisjäännökset ja muut kulttuuriperintökohteet.
Pormestari:
Kunnanhallitus hyväksyy laaditut vastineet luonnosaineistosta saapuneisiin palautteisiin, päättää asettaa julkisesti nähtäville Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimaosayleiskaavan ehdotuksen ja pyytää kaavaehdotuksesta tarvittavat lausunnot. Asiakirjoihin voidaan tehdä tarvittaessa vähäisiä virheen korjaamisia tai täydennyksiä ennen nähtäville asettamista.
Päätös:
Juho Fingerroos esitti Arto Hilliahon kannattamana, ettei kunnanhallitus aseta nähtäville Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimaosayleiskaavan ehdotusta. Asiasta äänestettiin. JAA-ääniä annettiin 4, EI-ääniä 2, poissa 1. Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Täytäntöönpano:kaavoituksen hakija, kaavan laatijakonsultti,
kaavoitus
Tauno Mäkeläinen ei osallistunut asian käsittelyyn ja päätöksentekoon ja poistui kokouksesta klo 10.38.
KH 15.05.2026 § 49
2141/10.02.02/2023
Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen osayleiskaavan hyväksymiskäsittely
Valmistelija: Kalevi Huovinen, 040 5462 018
Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan ehdotus on ollut julkisesti nähtävillä ja lausuntopyynnöillä 9.3. – 9.4.2026 välisenä aikana. Kaavaehdotusta esiteltiin yleisötilaisuudessa 18.3.2026. Kaavaehdotuksesta saapui 12 lausuntoa ja 4
muistutusta. Tiivistelmä saapuneesta palautteesta ja vastineet ovat
liitteenä, liite nro 15.
Osayleiskaava on laadittu Alueidenkäyttölain 77 a §:n tarkoittamana
oikeusvaikutteisena yleiskaavana. Osayleiskaavaa voidaan käyttää
kaavan mukaisten tuulivoimaloiden suoran rakentamisluvan myöntämisen perusteena tuulivoimaloiden alueilla (tv-1). Kaavan
yleismääräyksissä määrätty rakentamisluvan edellytyksistä.
Kaava-alueen pinta-ala on noin 1200 ha. Osayleiskaavassa alue osoitetaan suurimmaksi osaksi maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi (M-1), jolle saa sijoittaa tuulivoimaloita niille erikseen
osoitetuille tuulivoimaloiden alueille (tv-1). Lisäksi alueelle saa sijoittaa maa- ja metsätaloutta ja tuulivoimaloita palvelevia teitä, rakennelmia ja teknisiä verkostoja.
Kaavaehdotuksessa tuulivoimapuiston alueelle osoitetaan sijainnit seitsemälle tuulivoimalalle. Yksittäisen tuulivoimalan kokonaiskorkeus saa olla enintään 261 metriä maanpinnasta. Tuulivoimaloille osoitetaan tv-1-alueiden lisäksi kunnostettavat ja ohjeelliset uudet huoltotiet, voimaloita yhdistävät maakaapelit, sähköaseman mahdollinen sijainti. Kaavassa osoitetaan myös hankkeen ympäristövaikutusten arviointia varten laadittujen selvitysten yhteydessä havaitut arvokkaat luontokohteet ja -alueet, muinaisjäännökset ja muut kulttuuriperintökohteet.
Yritysvaikutusten arviointi: Rakentamisaikaisia yritysvaikutuksia
rakennusalan ja maanrakennusalan yrityksille. Käyttö- ja ylläpitovaiheen aikaisia yritysvaikutuksia.
Pormestari:
Kunnanhallitus hyväksyy kaavaehdotukseen saapuneisiin lausuntoihin ja muistutuksiin laaditut vastineet ja esittää valtuustolle, että se hyväksyy Ahvenvaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan.
Päätös:
Juho Fingerroos esitti, että kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se ei hyväksy Ahvenvaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavaa. Arto Hilliaho kannatti esitystä.
Asiasta äänestettiin. Äänestyksessä annettiin 6 ääntä, josta pohjaesitys: JAA 4 ääntä ja muutosesitys: EI 2 ääntä.
Hyväksyttiin esityksen mukaan.
Tauno Mäkeläinen ei osallistunut asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.
Juho FIngerroos jätti asiasta eriävän mielipiteen: "Kunnanhallituksen ei tulisi esittää valtuustolle, että se hyväksyy Ahvenvaaran tuulivoimapuiston osayleiskaavan vaan hylkää sen. Asukaskyselyssä 67 % vastusti hanketta, alueesta ei ole kattavia maanvuokrasopimuksia ja luontoselvitykset ovat puutteelliset. Vastineet saapuneisiin lausuntoihin ovat heikosti perusteltu."
Tämän pykälän käsittelyn aikana pidettiin kokoustauko klo 10.15 - 10.31.
Täytäntöönpano: valtuusto